Varttibaarin tunnelma ei ollut onneksi muuttunut juurikaan omistajanvaihdoksen jälkeen. Sisustus oli edelleen tunkkaisen mattamustainen, henkilökunta erittäin ystävällistä ja koko atmosfääri kuin luotu intiimiin rockelämöintiin. Oikeastaan ainut asia joka puuttui, oli edellisen omistajan Juhan alati murjottava norsunvattunaama. Kaikki jotka miehen tuntevat, tietävät kyllä mitä tarkoitan.

Soundcheck oli tällä kertaa vähän erilainen. Jokke oli kiinni Kolmannen naisen tekniikan porukoissa Vauhtiajoilla ja miksaaja ei ehtinyt paikalle niin aikaisin, että homma olisi saatu hoidettua taiteen sääntöjen mukaisesti. Niinpä kasasimme rummut vähän sinne päin ja talon valomies tuurasi Jokkea checkin ajan. Soundit saatiin kuitenkin suurin piirteiin kohdilleen lopulta ihan kivuttomasti.

Illan seuraava vaihe oli jännittää, että tuleeko porukkaa vai ei. Se on aina vähän arvoitus mihin suuntaan samaan aikaan kaupungissa järjestettävä massatapahtuma vaikuttaa varttibaarin kaltaisen klubin asiakasmääriin. Toisaalta väkeä on paljon liikkeellä ja jotkut heistä saattavat eksyä yön tunteina sisätiloihin. Toisaalta jos lippu on ostettu toiseen tapahtumaan, tuskin sieltä lähdetään piipahtamaan pikkubändiä katsomaan.

Yleisöä kuitenkin saatiin ja yleisö saatiin myös joraamaan. Neitimökä tuntui uppoavan kansaan kuin kuuma veitsi vanhaan ihmiseen. Ja sehän ei voi olla vaikuttamatta vastavuoroisesti myös bändiin. Oli kyllä ihan helevetin mukava veivata. Kolikon kruunapuolena tosin sorruttiin Neitien arkkisyntiin ylinopeuteen. Fiilis sai sai siis vähän jo ylilatautumisen merkkejä ja soitto ei aivan Strömsööseisesti kulkenut. Mutta mukavaa oli, eniveis.

Saatiinpa paikalle arvovieraitakin. Kolmannen naisen porukkaa tupsahti hoodeille, kun olivat saaneet oman hommansa hoidettua ja juotua itsensä mukaviksi. Rubins-teinien humppa tuntui uppoavan heikäläisiinkin. Pauli H ainakin kehui ja analyseerasi meininkiä tyypillisen vuolain sanakääntein, kiteytettynä: bändi soi hienosti yhteen ja biisit on hyviä. Voikohan sitä paljoa enempää bändiltä vaatia tai toivoa? No, tissit meiltä vielä puuttuu.

Illasta jäi kaiken kaikkiaan keikkojen suhteen armottoman hiljaisen kesän ja pienen epäuskon puseroonhiipimisen jälkeen varsin maukas jälkimaku. Taas muistui mieleen miksi tätä hommaa tekee. Mikään maailmassa ei voita sitä tunnetta, kun saa porukan pähkinärouheeksi soittamalla omia biisejä oman bändin kanssa. Tahtoo lisää!!

 

-Jussi-