Arttu II Suuri kävi taas treenikämpällämme haistelemassa neitihikeä ja kuulostelemassa levybiisien nykytilan toimivuutta. Kuulostelun alaisina olivat toisen kolmanneksen neljä finnhittiä.

Aikalailla samalla kaavalla sessio eteni kuin edellisellä kerralla. Kolme neljästä läpäisi katsastuksen aika vähäisillä muutoksilla. Pikkaisen fiilattiin komppeja ja muutamia maukkaita (rokkipoliisin) yksityiskohtia soviteltiin. Joissakin kohdin yksinkertaisesti sovittiin että mitäpä jos soitettaisiinkin samalla tyylillä eikä niin, että joka jannu huitoo omiaan. Siinä muuten vinkkiä kaikille bändeissä veivaaville. Kipale kuulostaa aika paljon paremmalta, kun kaikki soittaa samaa kipaletta.

Mutta kuten viimeksi pomppasihan sieltä yksi akilleen kantapää taas silmille, ja taas kertsiongelmaa. Nyt kaikki ovat tosin sitä mieltä, että kertsi on hyvä, mutta että miten sen soittaa, että sopii muuhun biisin, vai sopiiko ollenkaan? Tulevaisuus näyttää saadaanko nykyinen sovitettua vai joutuuko taas sävellyshommiin. Allekirjoittaneen pää ainakin raksuttaa jo (toistaiseksi aika tyhjää, mutta pääasia, että raksuttaa.)

Sessiossa astuttiin siis kolme askelta eteen ja yksi taakse tai sivulle tai miten asian nyt haluaa nähdä. Horjahteluista huolimatta projektimme kuitenkin etenee kohti ultimaattista päämääräänsä yhtä määrätietoisesti kuin juoppo baariin. Arkoja vihjailuja heitettiin jo siihen suuntaan, että josko sitä syksyn mittaan jo vallan studioon. Katsotaan kuinka käy.

 

-Jussi-