Pitkästä aikaa paikallisottelu rakkaassa Tuurin nuorisoseuran kotihallissa. Ja voittohan sieltä irtosi, ei nyt ihan suvereeni, mutta sanotaanko sellainen selkeä 3-1 tulos.

Alkukeikkaa vaivasi vanha tuttu ylinopeus, joka kuitenkin onneksi loppua kohden saatiin hillittyä. Biisit kulkivat ihan ok, mutta kovin hurmokselliseen tilaan ei saatu itseämme taikka yleisöä piiskattua. Neitiveto oli sellainen rutiininomainen pakkovoitto, ei huono muttei timanttinenkaan suoritus. Olisiko ilmassa ollut pikkuisen liiallista itsevarmuutta ja hyvänolon tunnetta?

Tapahtuma kokonaisuudessaan onnistui kuitenkin aidosti yli odotusten. Yleisöä saapui paikalle oikein hyvän kokoinen ripakopallinen. Järjestelyt toimivat (niin kuin Lekkerin tapahtumissa aina) täsmällisen rennosti. Tekniikka ja bändit olivat iskussa. Isohko miinus koettiin oikeastaan vain kun juomat loppuivat baarin puolelta kesken jo toiseksi viimeisen esiintyjän aikana.

Yksi tapahtuman onnistumisen avaimia oli ainakin kiinnostava esiintyjäkattaus: Kitarajumala Kalle Suhosen luotsaama Beaten Bastards debyyttikeikallaan, nykyään niin kovin harvinainen nuorten miesten rehellistä voimarockia soittava Your Clowns, sitkeästi suomirockin nimeen vannova Neiti Rubinstein, juuri aina muodikkaan 70-luvulta haiskahtavan pitkäsoiton julkaissut Fule ja sokerina pohjalla sankarimetallin perinteisiin nojaava Masquerage. Ja mikä ilahduttavinta yleisöä riitti ensimmäisillekin esiintyjille, jotka yleensä joutuvat kärsimään tällaisissa useamman bändin rupeamissa.

Toinen merkittävä yleisömäärää lisännyt tekijä oli varmasti myös suhteellisen kova ennakkopuffaus niin sosiaalisen- kuin printtimediankin puolella. Ihmiset osasivat tulla oikeaan paikkaan oikeana päivänä. Se ei aina ole ollut itsestäänselvyys.

Tuurirock oli siis sekä Neitien suoritukselta että yleiseltä tunnelmaltaan vahvasti positiivisen etumerkin ansaitseva tapahtuma, joka antaa uskoa, ettei rock’n roll ole kuollut eikä edes korise henkitoreissaan, vaan elää vahvana jos ei nyt juuri tällä hetkellä pinnalla, niin ainakin pulputtaa pinnan alla. Jatkoa odotellessa!

 

-Jussi-