Seinäjoen ja samalla koko eteläisen pohjanmaan suosituin elävän musiikin pyhiinvaelluskohde Rytmikorjaamo oli illan estradina Neideille ja Pauli Hanhiniemelle, jonka lämmittelijänä saimme kunnian toimia. Tähdet olivat siis puitteiden suhteen etukäteen vallan hyvissä asennoissa.

Lämmittelybändin toimenkuvaan kuuluu jo nimensäkin mukaan yleisön lämmittäminen ja valmistaminen illan pääesiintyjää varten. Tässä ei Neidit Rubinsteinit totta puhuakseni aivan täysin onnistuneet. Vallankin alkukeikka oli vallan virastomaisen kankeaa suorittamista ja suoriutumista eli ei mikään ihme, jos yleisö ei ottanut lämmetäkseen, kun esiintyjätkin olivat kylmästä kankeita. Oltiinkohan vielä pikkaisen studiomoodissa?

Veri alkoi kuitenkin kiertämään paremmin setin puolen välin jälkeen. Tekemiseen tuli enemmän latausta ja meininkiä, ja kas kyllähän se yleisökin osoitti loppua kohden kasvavaa kiinnostusta. Ja niinhän siinä kävi, että juuri kun alkoi päästä ihan tosissaan vauhtiin, keikka olikin jo ohi.

Syitä kankeaan alkuun voi tietenkin hakea aikaisesta soittoajasta ja siitä johtuneesta yleisön vähyydestä sekä senkin vähän vetäytymisestä kauas lavan edustalta. On oikeasti vaikea päästä hyvään pössikseen, kun ei saa väeltä oikein mitään vastakaikua. Usein vittuilukin on parempi kuin vaivaantunut hiljaisuus biisien välissä. No, kyllä yksi Paranoidin toivoja parhaansa yritti sillä saralla.

Kuitenkin kaikki edellä mainittu on enemmän tekosyytä. Kyllähän se on niin, että oikea syy löytyy peiliin tuijottajasta. Jos artisti ei saa yleisöä innostumaan, on artistin yritettävä kovemmin ja jos ei sittenkään, on joko artisti tai yleisö väärässä paikassa. Yleensä se on artisti.

Vaikka keikasta ei ihan parhaaseen kolmannekseen yltävän suorituksen maku jäänytkään, voimme kait olla ylpeitä siitä, että nousimme alun ankeuden kanveesista lopulta kunniakkaaseen työvoittoon. Onhan se toki niinkin, että ei joka keikka voi olla paras keikka ikinä. Nyt oli vähän huonompi, ehkä seuraavalla kerralla parempi.

 

-Jussi-