12.08.2017 BAR 15, SEINÄJOKI

 

Vartti näytti taas miksi se on eteläisen Pohjanmaan paras ja oikeastaan ainoa kunnon rockluola. Tunnelma on siellä aina jotenkin ainutlaatuinen, rento ja lämmin.

Siihen vaikuttaa varmasti miljöön, joka on juuri sopivan suttuinen kunnon rock-karkeloihin, lisäksi asiansa osaava ja asialleen vihkiytynyt henkilökunta tekniikan jannuista baarimikkoihin. Ehkäpä kuitenkin enemmän tunnelmaa luo asiakaskunta, joka tulee suurimmaksi osin ensisijaisesti kuuntelemaan bändiä ja on ylipäätään kiinnostunut elävästä musiikista, vaikka esiintyjä ei olisikaan Pete Parkkonen. Sekin on tänä päivänä valitettavan harvinaista.

Kuten jo edellä mainitusta sokerikuorrutteisesta vuodatuksesta voi päätellä, myös tämän kertainen Varttiveto onnistui Neideiltä mainiosti. Olo ennen keikkaa oli jo epätavallisen luottavainen osin ehkä aikaisempien kokemusten, mutta myös hyvin menneiden treenien ansiosta. Vuosien varrella kyynistynyt mieli kyllä koetti pitkin iltaa hokea, että kyllä se siitä vielä vituiksi menee, ja että liian itsevarma vaan putoaa korkeammalta.

Tällä kertaa ei pudottu. Hyvä fiilis kantoi maaliin saakka. Soitto tosin meni paikoin pahastikin vihkoon (yksi biisi jouduttiin jopa aloittamaan uudestaan, mitä kuulemma ei itseään kunnioittavan artistin saisi koskaan tehdä), mutta sekään ei pilannut hyvää draivia, oikeastaan vaan toi oman hupaisan lisän tunnelmaskaalaan. Ei se rockin runttauskaan niin kamalan vakavaa ole.

Neitien hyvä pössis näytti ja kuului tarttuneen myös yleisön edustajiin. Porukka oli hyvin messissä ja muutamien suht uusienkin levyttämättömien biisien aikana jotkut jopa lauloivat mukana. Joukossa oli siis ihan aitoja faneja. Myös keikan jälkeisen palautteen perusteella homma oli näyttänyt ja kuulostanut olleen hyvin uomissaan. Muutaman kerran oli kuulemma jopa hymykin irronnut soittajien kasvoilta.

Kyllä soittaminen on edelleen parasta mitä voi tehdä ilma housuja ja miksei housut jalassakin. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja. Kiitos jälleen Varttibaarin väki, sekä henkilökunta että yleisö, olette hienoja ihmisiä! Toivottavasti nähdään pian uudestaan!

 

-Jussi-

 

 

9.-11.6.2017 PITKÄSOITTOPROJEKTI OSA6, 3. STUDIOSESSIO

 

Nyt on ensimmäisen Neiti Rubinstein -pitkäsoiton materiaali taustalauluja vaille purkissa. Tunnelmat ovat kaikkensa antaneen väsyneet, mutta samalla hersyvää tyytyväisyyttä tihkuvat. Kovalevylle saatiin tarttumaan biisit juuri sellaisina kuin pitikin. Soitannollisia, tuotannollisia tai teknisiä kompromiseeja ei äänitysvaiheessa tarvinnut liiemmin tehdä. Levystä tulee siis kovasti Neitien näköinen eli hyvä, paras.

Viimeinen studiosessio meni käytännön järjestelyiltään mukavasti rutiinilla. Jo perjantaina saatiin hommat edellisiä kertoja pidemmälle, kun rumpujen mikityksissä yms. oli aikaisempien sessioiden kokemus taustalla. Ei tarvinnut enää niin paljon edetä kokeilemalla.

Lauantaina päästiinkin nopeasti itse asiaan. Rutiinista oli hyötyä myös sen puolesta, että biisien treenaaminen oli jäänyt viimeisten neljän osalta syystä jos toisesta aikaisempia huonommalle. Teknisten asiainlaatujen sujuva eteneminen kompensoi sopivasti soittotatsin aavistuksenomaista huteruutta.

Toisaalta vähempi treenaaminen helpotti uusien sovituksellisten ideoiden, joita tähänkin sessioon mahtui muutamia, toteuttamista. Oli oikeastaan hyvä, että biisejä ei oltu lyöty lukkoon selkärankaan, jolloin pikamuutokset tuottavat aina enemmän hankaluuksia.

Lopulta soittopuolikin taittui pelättyä helpommin. Mikään biisi ei aiheuttanut lopulta kovin suurta tuskaa. Välillä piti tosin hakea muusanomaista inspiraatiota Beyoncesta sekä Keravan panimon raikkaasta Varasto-oluesta, että saatiin rytmit rullaamaan oikealla letkeydellä.

Lauantaina päästiinkin sen verran pitkälle, että sunnuntaille jäi soitettavaksi enää muutamia kitarakikkailuja ja tietenkin laulut. Laulutkin tallentuivat narulle pääosin ilman suurempia tuskan parahduksia. Yhdessä biisissä tosin ääni meinasi tehdä oharit, kun alkoi pahalainen murtumaan korkeimpien kiekauksien kohdalla. Tästä johtuen alitajuisesti kait aloin säästelemään ulosantia, jolloin tarpeellinen kiukku tulkinnasta uhkasi jäädä vajaaksi. Arttu joutuikin heittämään muutaman tylpän esineen päin naamaa ennen kuin oikea asenne tulkintaan löytyi.

Levyprojektia on siis äänitysten osalta jäljellä enää taustalaulut. Sen jälkeen on tarkoitus kokoontua porukalla kuuntelusessioon, jossa tuumataan vielä viimeiset hienosäädöt ja päätetään biisijärjestys yms. Loppu on sitten materiaalin osalta tuottajaguru Volannon armoilla.

Toki prosessiin sisältyy vielä levyn kansien teko, kasa julkaisuun liittyvää lupabyrokratiaa ym. käytännön järjestelyä, joten ei homma ihan vielä maalissa ole. Se tärkein eli levyn sisältö on nyt kuitenkin suurimmalta osin tallennettuna. Hyvä fiilis!

 

-Jussi-

 

 

26.05.2017 CLUB B52, ÄHTÄRI

 

Neitien maailmanhistorian ensimmäinen Ähtärin keikka on nyt suoritettu. Syystä ja toisesta tuo viehättävä luonnonkaunis pikkukaupunki on jäänyt tähän asti valloittamatta, vaikka sijaitseekin tuossa aivan naapurissa. No, valloituksesta ei ehkä nytkään voi puhua, mutta sanotaanko vaikka, että tulipahan käytyä.

B52 on klubina kyllä seutukunnan muihin paikkoihin (onko muita?) verraten omaa luokkaansa. Puitteet niin jorauskansaa kuin esiintyjiäkin ajatellen on parasta A-ryhmää. Tekniikka pelaa, henkilökunta on sujuvaa ja homma toimii rennon ryhdikkäästi. Ei ihme että pulju valittiin muutamia vuosia siten parhaaksi alan mestaksi.

Samaa ryhdikkyyttä löytyi myös Neitien omasta tekniikkaosaston osaamisesta. Kaksikko Timppa & Keijo hoiti valojen ja äänen kasaukset pieteetillä. Ankaran keskinäisen vittuilun ja pakollisen ”mitä vittua, ei kuulu mitään” -hetken sävyttämänä illan soittotoimisto saatiin lopulta pystyyn justiinsa niin kuin pitääkin.

Illan suurin jännityksen aihe olikin, että ymmärtääkö immeiset sen verran Neititaiteen päälle, että osaisivat tulla todistamaan ensiesiintymistä paikkakunnalla. Ja eihän sitä väkeä ihan tungokseen asti tontille eksynyt, ainakaan keikan aikana. Loppuillasta porukkaa olikin sitten ihan mukavasti. Jälkiviisaana voikin nyt sanoa, että olisi kannattanut aloittaa vielä vähän myöhemmin.

Yleisön vähyydestä johtuen alkukeikasta oli taas pikkaisen vaikea päästä tunnelmissa ihan katon rajaan asti. Taisi olla tällä kertaa niinkin, että kysyntä ja tarjonta eivät ihan ryminällä kohdanneet. Muutamia immeisiä saatiin kuitenkin irroitettua keikan kuluessa pöydistä lavan edustalle tanssahtelemaan. Voitaneen puhua siis jonkin sortin työvoitosta.

Aivan loppukeikasta lattian valloitti iloinen tyttölasten syntymäpäiväseurue, joka johdatti illan lopulta fiiliksien osalta väkevästi plussan puolelle. Encoretkin päästiin vetämään vaikka jossakin vaiheessa rupeamaa näytti siltä, että ei taida olla tarvetta. Sen verran mekkalaa tyttäret saivat aikaan. Kiitos siitä.

Ähtärin keikka nro 1 ei ollut totta puhuen top kymppiin muisteloissa sijoittuva veto, mutta mukava ilta kaiken kaikkiaan kuitenkin oli. Ja soitannollisestihan keikka meni oikeastaan oikeinkin hyvin. Suurin probleemi tässä taisi olla juuri tuo kysynnän ja tarjonnan laki. Sille ei tällaiset vanhan liiton kitararokkarit lopulta oikein mitään voi.

Kiitos siis Klubilaisille, tekniikalle ja kaikille maailman iloisille tyttöihmisille! Hyvä että teitä on olemassa.

 

-Jussi-

 

 

18.02.2017 JAK-SOITINTEN KOKOONTUMISAJOT, HOTELLI ALAVUS 66, ALAVUS

 

Ennakko-odotukset illan suhteen olivat Neitileirissä aika alhaalla. Paikallisväestön viime vuosien nihkeähkö osallistuminen rockpainotteisiin tapahtumiin yhdistettynä aikaiseen soittoaikaan ei antanut lupaa toivoa kovinkaan suurta sukseeta.

Harvoin kuitenkin voi olla yhtä mielissään siitä, että tuli oltua pahasti väärässä. Väkeä ei tosin alkuperäisen soittoajan 21.30 aikoihin ollut kuin kourallinen. Saimme kuitenkin neuvoteltua aloitusta puolella tunnilla eteen päin ja kas, tupahan olikin jo puolillaan, kun Neidit lavalle kömpivät.

Sitten vastaan astelikin toinen mörkö: Yleisöstä tunnisti vähintään joka toisen naaman. En tarkalleen tiedä mistä se johtuu, mutta liian tutulle yleisölle on aina vaikeampi soittaa kuin ventovieraalle väelle. Ehkä sitä asettaa itselleen normaalia enemmän onnistumisen paineita, kun soitto pitäisi sujua vähintään yhtä hyvin kuin edellisellä tuttujen näkemällä keikalla, mieluusti tietenkin paremmin.

Tilannetta ei helpottanut sekään, että paikalla oli ripakopallinen päivän JAK-näyttelystä siirtyneitä muusikoita tai muuten musiikkiin vihkiytynyttä kansanosaa normaalia keikkatilannetta enemmän. Rock-poliisivaara oli siis ilmeinen.

Toisaalta vaakakupissa painoi parin edellisen keikan hyvin vähäiset katsojaluvut, jolloin tämänkertainen oallistujamäärä, niin tuttua tai vaikeaa porukkaa kuin olikin, sai henkisen tilan kääntymään vahvasti positiiviseen suuntaan. Kyllä se vaan niin on, että yleisö sen artistin lopulta sytyttää. Itselleen saa soitella treenikämpällä ihan tarpeeksi.

Ja tähän kun lisätään se, että yleisö, niin tuttua tai vaikeaa kuin olikin, otti Neidit vastaan sellaisella lämmöllä ja innostuksella, että vanha kyynikkokin herkistyi, voidaan keikkaa pitää yksinomaan onnistuneena. Yleisön edustajien jälkikommenteista poimitut adjektiivit energinen, jyrkkä ja jäntevä antavat itselle uskoa siihen, että oikealla tiellä ollaan, vie se tie sitten mihin vaan.

Ilta antoi myös uskoa ja toivoa siihen suuntaan josko Alavudellakin herättäisiin muutaman hiljaisen vuoden jälkeen jälleen elävän musiikin tarjonnalle. Jää nähtäväksi koettiinko tässä jonkin uuden aikakauden alku?

Lausuttakoot tässä siis suuret kiitokset Alavuden kaupungille ja koko tapahtumapäivän JAK-näyttelyineen ja iltarientoineen järjestäneille puuhamiehille ja naisille, tekniikan työmyyrille, Purppuroille sekä Hotelli Alavus 66:n väelle. Päivä oli kaikille osapuolille enemmän kuin onnistunut. Hyvä te!

 

-Jussi-

 

 

03.-05.02.2017 PITKÄSOITTOPROJEKTI OSA5, 2. STUDIOSESSIO

 

Toisen studiosession lukujärjestys toisti pitkälti ensimmäisen kaavaa: Perjantaina kamojen kasaus, mikitys ja soundcheckit, lauantaina pohjien ja tupla/mauste/soolokitaroiden äänitystä ja sunnuntaina loput kitarat ja laulu.

Tällä kertaa perjantain valmisteluissa ehdittiin vähän pidemmälle kuin viimeksi. Lauantaina päästiinkin nopeammin itse asiaan, mikä oli hyvä, koska soittotatsi ei ollut ehkä ihan niin irtonainen kuin ensimmäisissä sessioissa. Yhdestä biisistä vallankin meinasi tulla oikea Akhilleuksen alaraajan osa. Sovitusta jouduttiin jonkin verran muuttamaan, mikä aiheutti meille ei niin improvisaatioherkille teiteilijoille aikasta paljon ylimääräistä tuskaa.

Lopulta Akhilleus ja kolme muuta toisen kolmanneksen levybiisiä saatiin pohjien osalta tallennettua kovalevylle. Sen verran rankka rupeama kuitenkin oli, että sairaalareissultakaan ei vältytty. Janne onnistui katkaisemaan korvatulpan korvansa sisälle! Eihän se sieltä omin voimin irti lähtenyt ja edessä oli TK-keikka. Siitäkin onneksi selvittiin hengissä ja vain vähäisillä henkisillä vaurioilla.

Lauantain loppu vietettiin sitten kitaratuplauksien ja fuzz-kirskeen maailmassa. Rankkaa on näin vannoutuneena Vox-strato miehenä tunnustaa, että suuri osa näistä tehtiin Marsu-Gibson yhdistelmällä ja vielä rankempaa on tunnustaa, että toimihan se. Älkää kertoko kellekään.

Sunnuntai kulutettiin lukujärjestyksen mukaan kitaroiden ja laulaen. Lauantailta jäi sellainen olo, että työtä olisi jäänyt liikaakin viimeiselle päivälle eikä nukkumaan päästäisi silloinkaan kovin aikaisin. Loput kitarat kuitenkin suristeltiin narulle sutjakkaasti ja lauluhommiin päästiin jo hyvissä ajoin.

Kun laulutkin onnistuivat viime sessioita helpommin, saatiin päivä päätökseen oikeastaan etuajassa. Mitään suurempaa dramatiikkaa ei päivän aikana ilmennyt ja lurautimpa siinä vielä edellisen satsin yhden kipaleen uusiksi, kun oli jäänyt kaihertamaan mieltä liian vaisuna tulkintana.

Rupeama oli jälleen raskas, mutta onnistunut. Aivan kuin vettä vaan homma ei sujunut, mutta korvaa miellyttävä lopputulos pyyhki tuskan hiet otsalta. 2/3 biiseistä on nyt tallennettu ja suunta kohti seuraavaa askelta, mikä onkin ehkäpä vähän sitkeämpi. Loput levybiisit ovat vielä täysin levällään ja lopulliset valinnatkin tekemättä. Voi olla niinkin, että tässä joutuu vielä sävellyshommiin.

 

-Jussi-

 

 

27.01.2017 TYTTÖJEN JA POIKIEN ILTA, RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI

 

Rytmikorjaamo alkaa tulla keikka-alustana jo tutuksi. Viimeksi sen lauteilla oltiin marraskuussa ja nyt taas. Ilmassa oli tällä kertaa reipasta onnistumisen painetta, siitä viime kerrasta kun jäi sen verran hapan maku suuhun.

Ilta alkoi hienoisen sekalaisissa merkeissä. Pääesiintyjä Sussu ilmoitti peruvansa sairastapauksen vuoksi keikkansa. Soundcheckaikataulut meni uusiksi eikä soittoaikojen mahdollisista muutoksista ollut kenelläkään tietoa.

Aholan Kimmon ammattitaitoisissa käsissä checkit kuitenkin mentiin sujuvasti läpi ja kaikki toimi niin kuin vain toimia voi. Ja kun mitään uutta tietoa ei illan aikana soittoajoista tullut, päätimme bändien kesken pysyttäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa.

Porukkaahan ei odotetusti paikalle paria kourallista enempää valunut. Lähtöasetelma keikalle oli siis siltä osin saman kaltainen kuin viime rytmisvedossa. Joka jannulla oli kuitenkin nyt sellainen asenne, että vedetään täysillä tuli mitä tuli.

Ja hyvähän siitä tuli. Nyt päästiin heti keikan alusta sellaiseen moodiin, että kaikki onnistui ja vaikka ei onnistunutkaan, niin ei annettu sen pilata meininkiä. Biisit pysyivät kasassa, temmot olivat maltillisia ja oma fiilistaso korkealla. Yleisökourallinenkin tuntui viihtyvän, kun bändi näytti viihtyvän.

Illan lopputulemana oli ehdottomasti tämän vuoden paras keikka toistaiseksi. Näistä tunnelmista on hyvä jatkaa sekä levyn tekoon että tuleviin keikkakoitoksiin. Kyllä se hyvä keikka vaan näyttää olevan ensisijaisesti pään sisältä lähtevä juttu. Lopulta millään ulkoisella seikalla ei ole juurikaan merkitystä onnistumiseen. Nähdään taas keikoilla!

 

-Jussi-

 

 

11.11.2016 RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI

 

Seinäjoen ja samalla koko eteläisen pohjanmaan suosituin elävän musiikin pyhiinvaelluskohde Rytmikorjaamo oli illan estradina Neideille ja Pauli Hanhiniemelle, jonka lämmittelijänä saimme kunnian toimia. Tähdet olivat siis puitteiden suhteen etukäteen vallan hyvissä asennoissa.

Lämmittelybändin toimenkuvaan kuuluu jo nimensäkin mukaan yleisön lämmittäminen ja valmistaminen illan pääesiintyjää varten. Tässä ei Neidit Rubinsteinit totta puhuakseni aivan täysin onnistuneet. Vallankin alkukeikka oli vallan virastomaisen kankeaa suorittamista ja suoriutumista eli ei mikään ihme, jos yleisö ei ottanut lämmetäkseen, kun esiintyjätkin olivat kylmästä kankeita. Oltiinkohan vielä pikkaisen studiomoodissa?

Veri alkoi kuitenkin kiertämään paremmin setin puolen välin jälkeen. Tekemiseen tuli enemmän latausta ja meininkiä, ja kas kyllähän se yleisökin osoitti loppua kohden kasvavaa kiinnostusta. Ja niinhän siinä kävi, että juuri kun alkoi päästä ihan tosissaan vauhtiin, keikka olikin jo ohi.

Syitä kankeaan alkuun voi tietenkin hakea aikaisesta soittoajasta ja siitä johtuneesta yleisön vähyydestä sekä senkin vähän vetäytymisestä kauas lavan edustalta. On oikeasti vaikea päästä hyvään pössikseen, kun ei saa väeltä oikein mitään vastakaikua. Usein vittuilukin on parempi kuin vaivaantunut hiljaisuus biisien välissä. No, kyllä yksi Paranoidin toivoja parhaansa yritti sillä saralla.

Kuitenkin kaikki edellä mainittu on enemmän tekosyytä. Kyllähän se on niin, että oikea syy löytyy peiliin tuijottajasta. Jos artisti ei saa yleisöä innostumaan, on artistin yritettävä kovemmin ja jos ei sittenkään, on joko artisti tai yleisö väärässä paikassa. Yleensä se on artisti.

Vaikka keikasta ei ihan parhaaseen kolmannekseen yltävän suorituksen maku jäänytkään, voimme kait olla ylpeitä siitä, että nousimme alun ankeuden kanveesista lopulta kunniakkaaseen työvoittoon. Onhan se toki niinkin, että ei joka keikka voi olla paras keikka ikinä. Nyt oli vähän huonompi, ehkä seuraavalla kerralla parempi.

 

-Jussi-

 

 

14.-16.10.2016 PITKÄSOITTOPROJEKTI OSA4, 1. STUDIOSESSIO

 

Perjantain teemana oli kamojen kasaus, mikitys ja ainakin rumpucheck, ajatuksella että lauantaina päästäisiin ns. suoraan asiaan eikä silloin enää tarvitsisi kuunnella kaiken luovuuden murhaavaa jankkausta: ”ja sitten basari, tum tum tum tum... hyvä ja snare, pah pah pah..." AAARGH!

Aika pitkälti valmistelut saatiinkin tehtyä. On melkoisen suuri helpotus, kun Arttu on näitä sessioita vetänyt muutaman (sata) aikaisemminkin. Ihan jokaista mikkiä ja mikin paikkaa ei tarvitse etsiä kokeilemalla, vaan perusasiat ovat ikään kuin imeytyneet selkärankaan. Aikaa toimenpiteessä kuitenkin väkisinkin kuluu ja perjantai kääntyikin jo hyvän matkaa lauantain puolelle ennen kuin artistiraihnat pääsivät sänkyjensä pohjille.

Lauantai alkoikin silmät ristissä kahvipannullisen voimalla. Ihan suoraan asiaan ei tosin päästy, vaan aika tovi vierähti kuuntelun järkkäämisessä ja soundeja hakiessa. Rumpumikitystäkin piti vielä vähän säätää ennen kuin rokki(k)ukot päästettiin irti.

Kokeilimme neitihistorian ensimmäistä kertaa äänittää kaikki pohjat kerralla purkkiin. Kuulokkeisiin klikkiä ja demolaulua ja eiku menoksi. Sen verran iisisti homma sujahti, että metodi taisi tulla jäädäkseen. Vaikka joka jannu keskittyikin enimmäkseen omaan suoriutumiseensa ja klikin seuraamiseen, niin kyllä lopputulos silti kuulosti enemmän bändiltä kuin se, että jokainen raita olisi tehty erikseen.

Aikaa toimenpiteessä kuitenkin vierähti helppoudestaan huolimatta pitkälle iltaan ennen kuin julistimme pohjatyöt tehdyksi. Voi olla että rimakin oli tällä kertaa aavistuksen aikaisempia sessioita korkeammalla ja mihinkään puolivillaiseen emme tyytyneet. Ollaanhan tässä tekemässä debyyttialbumia.

Muutamat kitaratuplaukset ja maustekikat narutettiin vielä lauantain puolella kunnes kroppa alkoi vikistä, että olisikohan viisaampi jatkaa seuraavana päivänä. Lyhyet yöunet ja kolmentoista tunnin intensiivinen päivä vaati päitä vadille.

Sunnutaina jatkettiin siitä mihin lauantaina jäätiin. Aamusta väännettiin kitaraherkkuja mitä kipeimmillä soundeilla ja Artun Dirt-pedaali pääsi pöriseviin oikeuksiinsa. Allekirjoittaneen vihaamat skittasoolotkin (meitsi kun ei mikään Yngwie ole) saatiin lopulta kelvolliseen muotoonsa.

Loppusessio oli sitten pyhitetty (populaarimusiikista kun puhutaan) kaikkein pyhimmälle eli laululle. Se lähtikin aikasta kivuttomasti rullaamaan. Pari biisiä sujahti purkkiin kuin ikääntyneeseen ihmiseen. Kerkisin jo kehaisemaan, että meikälle on yleensäkin ollut aika helppoa laulaa studiossa, minkä jälkeen homma meni vaikeaksi.

Seuraavan biisin tekstin kanssa tuli outoja blackoutteja eikä oikeaan moodiin taikka säveleen tahtonut kunnolla päästä. Skippasimme hetkeksi kyseisen kipaleen ja lurautin suit sait viimeisen pois alta, jonka jälkeen palasimme riippakiveen ja kas sehän osui jo paljon paremmin. Päänsisäisiä juttuja.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli raskas mutta hedelmällinen. Biisit oli treenattu niin, että ei tarvinnut räpeltää. Tekniikka pelasi eikä energiaa tuhlaantunut liikaan säätämiseen. Pystyimme siis keskittymään olennaiseen ja korkealle asetetun riman ylittämiseen. Hätäkompromisseja ei tarvinnut tehdä. Jos loputkin studiosessiot menevät samalla pieteetillä, voin luvata että huippulätty on tulossa. Pysykäähän langoilla!

 

-Jussi-

 

 

01.10.2016 TUURIROCK, TUURIN NUORISOSEURA, TUURI

 

Pitkästä aikaa paikallisottelu rakkaassa Tuurin nuorisoseuran kotihallissa. Ja voittohan sieltä irtosi, ei nyt ihan suvereeni, mutta sanotaanko sellainen selkeä 3-1 tulos.

Alkukeikkaa vaivasi vanha tuttu ylinopeus, joka kuitenkin onneksi loppua kohden saatiin hillittyä. Biisit kulkivat ihan ok, mutta kovin hurmokselliseen tilaan ei saatu itseämme taikka yleisöä piiskattua. Neitiveto oli sellainen rutiininomainen pakkovoitto, ei huono muttei timanttinenkaan suoritus. Olisiko ilmassa ollut pikkuisen liiallista itsevarmuutta ja hyvänolon tunnetta?

Tapahtuma kokonaisuudessaan onnistui kuitenkin aidosti yli odotusten. Yleisöä saapui paikalle oikein hyvän kokoinen ripakopallinen. Järjestelyt toimivat (niin kuin Lekkerin tapahtumissa aina) täsmällisen rennosti. Tekniikka ja bändit olivat iskussa. Isohko miinus koettiin oikeastaan vain kun juomat loppuivat baarin puolelta kesken jo toiseksi viimeisen esiintyjän aikana.

Yksi tapahtuman onnistumisen avaimia oli ainakin kiinnostava esiintyjäkattaus: Kitarajumala Kalle Suhosen luotsaama Beaten Bastards debyyttikeikallaan, nykyään niin kovin harvinainen nuorten miesten rehellistä voimarockia soittava Your Clowns, sitkeästi suomirockin nimeen vannova Neiti Rubinstein, juuri aina muodikkaan 70-luvulta haiskahtavan pitkäsoiton julkaissut Fule ja sokerina pohjalla sankarimetallin perinteisiin nojaava Masquerage. Ja mikä ilahduttavinta yleisöä riitti ensimmäisillekin esiintyjille, jotka yleensä joutuvat kärsimään tällaisissa useamman bändin rupeamissa.

Toinen merkittävä yleisömäärää lisännyt tekijä oli varmasti myös suhteellisen kova ennakkopuffaus niin sosiaalisen- kuin printtimediankin puolella. Ihmiset osasivat tulla oikeaan paikkaan oikeana päivänä. Se ei aina ole ollut itsestäänselvyys.

Tuurirock oli siis sekä Neitien suoritukselta että yleiseltä tunnelmaltaan vahvasti positiivisen etumerkin ansaitseva tapahtuma, joka antaa uskoa, ettei rock'n roll ole kuollut eikä edes korise henkitoreissaan, vaan elää vahvana jos ei nyt juuri tällä hetkellä pinnalla, niin ainakin pulputtaa pinnan alla. Jatkoa odotellessa!

 

-Jussi-

 

 

27.08.2016 VENETSIALAISET, SEPÄNNIEMEN LOMAKYLÄ, TÖYSÄ

 

Rauli Myrsky yritti parhaansa mukaan pilata Sepänniemen Venetsialaisten aina leppoisaa tunnelmaa. Lämpötila oli nippanappa kymmenen astetta, vettä vihmoi tasaisen varmasti ja tuuli puuskutti järveltä päin naamaa kuin vittuillakseen. Oli K-Y-L-Y-M-Ä! Sormet, varpaat ja pää tunnottoman kohmeessa joutuivat Neidit siis kömpimään lavalle.

Vasempaan käteen tunto palasi setin puolivälin kohdilla, oikeaan parin viimeisen biisin aikana, varpaisiin ja päähän ei ollenkaan. Siihen nähden ja siitä huolimatta keikka meni kuitenkin vähintäänkin kelvollisesti, paikoin jopa loistavasti. Muutama biisi kaahasi tutusti ylinopeutta. Homma pysyi kuitenkin koko ajan kasassa. Työpaikkakiusaajaa esim. ei olla varmaan koskaan soitettu noin nopeasti noin hyvin.

Yleisöäkin oli kerääntynyt yllättävän suuri kourallinen uhmaamaan vallitsevia olosuhteita. Neitien vino suomirock upposi ja toivottavasti osaltaan myös lämmitti palelevaa kansaa. Keikan jälkeinen palaute ainakin lämmitti soittajapoikaa.

Rauli ei siis saanut rikottua Sepänniemen taikaa. Sen minkä sää kylmensi, fiilis lämmitti. Kiitokset jälleen Lissulle, Petrille, Ketolan poppoolle, soittajakollegoille ja kaikille paikalle uskaltautuneille!

 

-Jussi-

 

 

13.08.2016 PITKÄSOITTOPROJEKTI OSA3

 

Arttu II Suuri kävi taas treenikämpällämme haistelemassa neitihikeä ja kuulostelemassa levybiisien nykytilan toimivuutta. Kuulostelun alaisina olivat toisen kolmanneksen neljä finnhittiä.

Aikalailla samalla kaavalla sessio eteni kuin edellisellä kerralla. Kolme neljästä läpäisi katsastuksen aika vähäisillä muutoksilla. Pikkaisen fiilattiin komppeja ja muutamia maukkaita (rokkipoliisin) yksityiskohtia soviteltiin. Joissakin kohdin yksinkertaisesti sovittiin että mitäpä jos soitettaisiinkin samalla tyylillä eikä niin, että joka jannu huitoo omiaan. Siinä muuten vinkkiä kaikille bändeissä veivaaville. Kipale kuulostaa aika paljon paremmalta, kun kaikki soittaa samaa kipaletta.

Mutta kuten viimeksi pomppasihan sieltä yksi akilleen kantapää taas silmille, ja taas kertsiongelmaa. Nyt kaikki ovat tosin sitä mieltä, että kertsi on hyvä, mutta että miten sen soittaa, että sopii muuhun biisin, vai sopiiko ollenkaan? Tulevaisuus näyttää saadaanko nykyinen sovitettua vai joutuuko taas sävellyshommiin. Allekirjoittaneen pää ainakin raksuttaa jo (toistaiseksi aika tyhjää, mutta pääasia, että raksuttaa.)

Sessiossa astuttiin siis kolme askelta eteen ja yksi taakse tai sivulle tai miten asian nyt haluaa nähdä. Horjahteluista huolimatta projektimme kuitenkin etenee kohti ultimaattista päämääräänsä yhtä määrätietoisesti kuin juoppo baariin. Arkoja vihjailuja heitettiin jo siihen suuntaan, että josko sitä syksyn mittaan jo vallan studioon. Katsotaan kuinka käy.

 

-Jussi-

 

 

22.07.2016 BAR 15, SEINÄJOKI

 

No nyt lähti! Wartti ei pettänyt taaskaan Neitejä eikä Neidit Warttia. Joku ihme tuossa armoitetussa rock-luolassa on, kun joka kerta se saa kaivettua herkkien runorokkarien parhaat puolet esiin.

Warttiveto olikin oivaa laastaria edellisen Ränkikeikan auki repimille haavoille. Kyllä me sittenkin osataan. Toki kävimme poikain kanssa aikasta kovan mentaalipainin ennen lavalle nousua. Kasetin oli nyt pakko kestää. Tempojen oli pakko pysyä kohtuuden rajoissa.

Ja tempothan pysyivät, ainakin enimmäkseen. Olikin veikeää soittaa, kun ehti soittaa suunnilleen kaikki tarvittavat ja homma pysyi kasassa. Näin ei hetikään aina ole ollut ja helppoa se ei ole, kun adrenaliini virtaa suonissa ja tekisi mieli painaa niin tottajukolauta kovaa. Lopun fiilis kuitenkin palkitsee alun jarruttelun.

Yleisön palautekin oli kannustavaa keikan jälkeen. Oli kuulemma kuulostanut paremmalta kuin koskaan (lisää laastaria). Ehkäpä sitä vanhakin hurtta jotakin oppii. Seuraavalla keikallahan se sitten nähdään oliko Wartti vahinko vai oppimiskokemus.

Iltaa voisi hehkuttaa vaikka kuinka paljon, mutta ettei vaan mene elvistelyn puolelle, niin päätän tämän kiitoksiin. Kiitokset Jaakolle ja Sussuille keikan järkkäämisestä, Warttiveteraani Kakelle ja valomiehelle (jonka nimeä en muista) suvereenista tekniikan ylläpidosta, yleisölle olemassaolosta ja koko Wartin väelle erinomaisesta tunnelmasta.

Toivottavasti näemme pian uudestaan!

 

-Jussi-

 

 

02.07.2016 RÄNKIROCK, LEHTIMÄKI

 

Muutaman vuoden tauon jälkeen Ränkirockissa taas. Paikka oli vaihtunut sitten edellisestä kerrasta, mutta puitteet olivat edelleen mainiot. Järjestelyt toimivat rennon sujuvasti ja tekniikka skulasi ammattimaisesti kuten aikeisemminkin. Kaiken tuon lisäksi myös keli helli rokkikansaa.

Kaiken piti siis olla kohdallaan, mutta ei se vaan aina lähe. Soitto ei oikein missään kohtaa lähtenyt lentoon tai jos lähtikin, lento tyssäsi lyhyeen. Isompia ja pienempiä, tyhmiä ja älykkäitä mokia tuli tasaisesti joka biisissä. Syytä hapuilulle voi vain aavistella. Setissä oli toki puolet suht uutta vielä kunnolla lihasmuistiin tallentumatonta materiaalia, mutta toisaalta takana oli viikon ahkera treeniputki. Ehkäpä syynä olikin ylikunto?

Vaikka oma fiilis keikan päälle ei ihan maailmanvalloittajamainen ollutkaan, olihan joka tapauksessa mukava pitkästä aikaa olla lauteilla. Suuret kiitokset siis järjestäjille mukaan pääsystä! On ylipääten arvokasta, että joku jaksaa näinä rocknuivina aikoina järjestää aidosti ”oikeaan” musiikkiin painottuvaa tapahtumaa. Respect!

 

-Jussi-

 

 

18.03.2016 PITKÄSOITTOPROJEKTI OSA2

 

Oma rakas tuottajagandalfimme Volannon Arttu Tampereen Keskimaalta kävi treenikämpällämme näyttämässä kuinka musiikin paskaannuttamisörkkejä vastaan taistellaan. Rupeama oli pitkä, mutta antoisa.

Taistelukentälle nostettiin tulevan albumin ensimmäinen neljän biisin satsi. Jälleen kerran tuli todennettua kuinka sokea ja kuuro sitä onkaan oman luomistyönsä suhteen. Juuri sen takia bändin ulkopuoliset korvat ovat mittaamattoman arvokkaat tällaiseen hulluun täyspitkäprojektiin lähdettäessä. Ja kun nuo korvat omistaa kaveri johon luottaa enemmän kuin sata prosentia, biisien perseraiskaus ei tunnu edes pahalta. Voi olla varma, että lopputulos on edellistä parempi.

Kolme neljästä rakkautemme hedelmästä oikeastaan säästyikin pahemmalta väkivallalta. Muutamia komppijuttuja fiilattiin kohdilleen, vähän transponointia sekä soitto- ja soittamattajättämiskuvioita tarkennettiin. Useinkin ne on ne pienet jutut, jotka ratkaisevat onko biisi ihan kelpo vai ihan vitun hyvä.

Yksi pahalainen joutuikin sitten suuremman lekan alle. Rakenne lyötiin lähes kokonaan palasiksi ja koottiin uudestaan jeesusteipillä. Liimaa tai vahvempia kiinnikkeitä ei väleihin laitettu, sovitus kun jäi vielä vähän kelluvaan tilaan. Toimiakseen täysin, uusi versio vaatii ehkäpä joitakin tekstin ja/tai laulumelodian muutoksia. Niitä täytyy allekirjoittaneen hetki mutustella.

Tuon yhden pahalaisen kohdalla todistettiin sekin, että jos biisi tuntuu hyvältä soittaa, se ei tarkoita välttämättä sitä, että sitä olisi mukava kuunnella. Kyseinen kipale kun oli omasta mielestä uusista valmiimmasta päästä ja tuntui toimivan oikeinkin hyvin soittaessa. WRONG!

No, puristetaanhan timantitkin tuhkasta. Joskus on pakko hajottaa, että voi rakentaa uutta. Ja mitä näitä viisauksia nyt on? Ei muuta kun nuppi töihin ja perse penkkiin, niin kyllä siitä vielä hyvä tulee. Kaiken kaikkiaan ja kaikesta huolimatta fiilis on hyvä. Projekti edistyy ja ilmassa leijuu tekemisen meininki. Nyt se on vaan sitä paljon, että treeniä, horo, treeniä.

 

-Jussi-

 

 

17.03.2016 ALAKULAUS, SEINÄJOKI

 

Melkein neljä vuotta ehti vierähtää edellisestä Alakulauksen keikasta. Jo silloin todettiin paikka soundillisesti ehkäpä Seinäjoen parhaaksi klubiksi. Eikä tilanne ollut siitä miksikään muuttunut, vaikka paikka olikin saanut seiniinsä vähän uutta ilmettä.

Aikataulu oli aika tiukka: Puoli kuusi load in, kuudelta souncheckit ja puoli yhdeksän veto. Kaikki saatiin kuitenkin ajoissa valmiiksi checkien sujuessa totutun ripeästi. Soittoaikakin oli vallan mainio. Ei tuntien odottelua bändiltä ja aika oli varmaan yleisönkin kannalta noin keskellä viikkoa vallan suotuisa.

Aluksi tosin näytti, että ihan puoli yhdeksäksi ei porukka paikalle ehtisi. Pikkasen alkua viivytettyä sali kuitenkin täyttyi yhtäkkiä. Lopulta neitivetoa oli seuraamassa ihan mukava joukko tuttuja ja tuntemattomia.

Illan teemana Neideillä oli uusien biisien sisäänajo. Ehkä siitä johtuen yleisöä ei ihan pähkinöiksi saatu. Uudet biisit kun harvoin ensimmäisellä kuuntelulla kolahtaa täysillä. Tosin vähemmän meillä noita yhteislauluradiohittejä on muutenkaan. Yleisön pähkinöimättömyyteen saattoi kyllä vaikuttaa myös ihan torstai ja klo 20.30. Humalan vapauttavaa hurmosta kun ei juuri ollut havaittavissa.

Soitto kuitenkin kulki oikeastaan yllättävänkin hyvin. Pitkän keikkatauon jälkeen oli taas vähän ylimääräistä jännäkakkaa farkuissa. Lisäksi uudet biisit eivät kaikkinensa olleet ehtineet kovin syviä uria selkäytimeen raapia. Muutamia nopeita blackoutteja tuli vähän väliä. Kokonaisuudessaan uudetkin biisit tuntuivat toimivan mainiosti ja sopivan settiin sujuvasti.

Illan rupeamasta jäi siis ehdottomasti plusmerkkinen maku. Ei se nyt ainakaan hurmokseltaan parasta Rubinsteinia ollut, mutta keikka on aina keikka. Soittamisen suhteen kuvio taitaa olla vähän sama kuin seksin: Parhaimmillaan taivaallista, huonoimmillankin ihan vitun kivaa.

 

-Jussi-

 

 

11.02.2016 PITKÄSOITTOPROJEKTI OSA1

 

Näinä ankeina aikoina kun artisti toisensa jälkeen ilmoittaa lopettavansa albumien julkaisun huonoihin myyntilukuihin vedoten, ovat neidit Rubinsteinit aloittaneet oman esikoispitkänsä suunnittelun. Kyse ei ole sen ihmeemmästä vastakarvasta tai kapinasta, vaan aika vain tuntuu juuri nyt kyspyysasteeltaan sopivan mediumilta ryhtyä tähän hulluun hankkeeseen. Hyviä biisejäkin alkaa olla jo niin iso ripakopallinen, että on varaa vallan kaapia kermoja päältä.

Projekti starttasi käytännön tasolla liikkeelle viime vuoden marraskuussa, kun pidimme huippusalaisen miittingin luottokultakorvamme Arttu Volannon kanssa ja sovimme tulevan taideteoksen raameista. Sen jälkeen olemmekin kaikessa hiljaisuudessa demotelleet melkoisen läjän relevanttia levymateriaalia raakattavaksi.

Huippusalainen biisinvalintakokous pidettiin nyt helmikuussa. Siihen nähden että makuasioista saadaan yleensä aikaan mehevimmät polemiikit, valintaprosessi sujui yllättävän hyvässä YYA-hengessä. Noin puolet levyn biiseistä oli kaikkien ajatuksissa suht itsestäänselviä. Toisen puolen kanssa jouduttiin vähän vääntämään ja kääntämään. Lopullisen VETO-oikeuden olimme jo aiemmin sopineet Artun harteille, joten ainakaan vielä tässä vaiheessa ei bändin tarvinnut hajota musiikillisiin erimielisyyksiin.

Äänityssessiot aiotaan toteuttaa kolmessa eri osassa kuluvan vuoden aikana. Nyt alkaakin prosessin hikisin vaihe, kun ensimmäisen satsin biisejä ruvetaan työstämään lopulliseen kuosiinsa ja samalla treenaamaan ne siihen malliin, että studiossa ne voi sitten naruttaa vaikka puoliunessa. Edessä on siis tuskaa, ahdistusta, puutumista ja epätoivoa. Mutta niin kuin monessa muussakin asiassa: ensin se sattuu, sitten siihen tottuu ja sitten siitä tykkää.

Tarkkaa levynjulkkaripäivää emme ole tarkoituksella taakaksemme asettaneet, mutta se mennee ensi vuoden puolelle. Ainakin yksi sinkku aiotaan kuitenkin julkaista jo tänä vuonna. Saa nähdä kuinka äijien käy. Seuratkaahan tilannetta.

 

-Jussi-

 

 

02.10.2015 KLUBI, TAMPERE

 

Tampere otti Neidit vastaan varsin myrskyisin tunnelmin. Valio-myrsky yritti parhaansa mukaan viilentää mielenosoittajien päitä Tullikamarinaukiolla, kun karavaanimme saapui pelipaikalle. Myös poliisia tarvittiin.

Emme antaneet moisien luonnonvoimien kuitenkaan vaikuttaa kuvioihimme, vaan keikkaa edeltävät toimenpiteet hoidettiin niin kuin keikkaa edeltävät toimenpiteet aina hoidetaan. Sekä lava- että salisoundit olivat ehkä vieläkin paremmat kuin viikko sitten Helsingissä, missä sielläkin ne olivat täyttä priimaa. Keikkaa sai siis alkaa jännittämään rauhallisin mielin.

En tiedä johtuiko sitten edellisen keikan läheisyydestä vai mistä, mutta meininki lähti heti alusta asti oikeille raiteille. Soitto kulki kuin pakallisjuna ja oli jotenkin normaalia(kin) itsevarmempi fiilis. Onnistumiset tietenkin siittivät uusia onnistumisia, jolloin lopputuloksena oli HE-LE-VE-TIN hyvä keikka.

Jos loppui Virginin keikka kesken, niin saman teki nytkin potenssiin kaksi. Suoraan sanottuna vitutti, kun tiimalasi sanoi: ”Olis poijat viimeisen biisin aika.” Vitutusta ei vähentänyt yhtään, että sen viimeisen biisin aikana sali alkoi olla ammuttu täyteen. No, lämmittäjäbändin osa on mitä on.

Keikan jälkeinen olo oli sekoitus euforiaa ja harmitusta siitä, että nyt tämä kiva on taas määrittelemättömäksi ajaksi ohi. Tätä kirjoittaessa kun ei ole yhtään keikkaa sovituna. Siispä baarit ja tapahtumajärjestäjät, vink vink, nyt olisi kuuma bändi vailla järkevää tekemistä.

Parin Kolmas nainen -lämmittelykeikan rupeama on nyt rykäisty. Isot kiitoksen sanat siitä Naisille ja eritoten tekniikan porukalle Karille, Terolle, V-P:lle, V-P:tä Virginissä tuuranneelle Jonesille ja Jokelle. Jouduitte meidän takia tuplahommiin ja lisäksi sietämään rumia naamojamme. Ei ole helppo rasti. Ehkä joku päivä vielä...

 

-Jussi-

 

 

26.09.2015 VIRGIN OIL, HELSINKI

 

Neiti Rubinsteinin nykyisen kokoonpanon keikka järjestysnumerolla 40 koettiin lauantaina 26.9. Helsingin Virgin Oilissa. Puitteet olivat hulppeat niin kuin juhlakeikalla kuuluu ollakin. Paikka oli hieno ja tupa täynnä johtuen kuitenkin ehkä enemmän ”jäähdyttelijä”bändistä Kolmannesta naisesta kuin Neideistä.

Roudaus ja soundcheckit kulkivat tutun sujuvalla kaavalla ammattilaisten ottein, mitä nyt Joken Sprintterin lastaus aiheutti muutamia harmaita hiuksia. Kamaa kun oli sen verran, että en uskonut alkuun niiden kaikkien mahtuvan millään kyytiin. Tottuneena tetrismiehenä Jokke kuitenkin asetteli palikat kohdalleen ja päästiin matkaan.

Keikan alla oli havaittavissa pikkasen normaalia enemmän jännitystä, oltiinhan pitkästä aikaa isolla kirkolla. Jännitystasoon vaikutti ehkä myös se, että Kolmannen naisen tasoisen bändin lämppärin paikka ei ole niitä helpoimpia. Yleisöä ei välttämättä kiinnosta pätkääkään tuurilaisen pikkutekijän hengentuotteet ja vastaanotto voi olla hyvinkin kylmä.

Ihan alkukeikasta vastaanotto tuntuikin viileähköltä ja allekirjoittaneella oli pienoisia vaikeuksia päästä vauhtiin. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi kuitenkin kertyä myös eturiviin. Loppukeikka menikin kiperässä hurmoksessa tosin tavoista poiketen tempojen suhteen suht maltillisesti. Ja niinhän siinä sitten kävi, että sitten kun päästiin vauhtiin, se olikin jo ohi. Aikataulujen tiukkuudesta johtuen keikka kun oli pakko tiivistää rapiat puolen tunnin mittaan.

Ammattilaisten ottein sujui myös keikan jälkeinen elämä ja takahuonetarjoilut kävivät kaupaksi, kaikille muille paitsi allekirjoitaneelle. Yöllinen auton siirto näet napsahti meikäläisen nilkkaan. Aamuyön tunteina olikin ilmassa aavistuksen omaista känkkäränkkää. Pahoittelut siitä.

Yön aikana pahin kiukku oli kuitenkin sulanut ja pystyi jo makustelemaan rupeaman hyvää jälkimakua. Aamulla hotellilta lähtiessä myös julkisuuden kirot alkoivat nostaa päätään. Aivan tuntematon pariskunta huikkasi, että ”hyvä keikka eilen”. Siitä se sitten alkaa. Saakohan sitä enää missään kulkea rauhassa?

 

-Jussi-

 

 

19.08.2015 JACK THE ROOSTER, TAMPERE

 

Jack the Rooster -keikka järjestysnumerolla kuusi takana. Juurikaan mitään ei ollut muuttunut edellisistä kerroista paitsi se, että tällä kertaa olimme ainoana bändinä lauteilla ja se, että yleisöä oli pari kourallista eli enemmän kuin yleensä. Niin ja olihan sekin poikkeuksellista, että kelit olivat kerrankin kohdillaan.

Ihan hirvittävästi ylisanoja illan tapahtumista ei laariin jäänyt. Hommat hoituivat niin kuin Roosterissa yleensä hoituvat. Tekniikka toimi kuin Pendolino, yleisö oli kohteliaan pidättyväistä ja Neidit soittivat sen mitä osasivat. Osattiin muuten jälleen kerran soittaa liki joka biisi järjetöntä ylinopeutta. Perisynti siis jatkaa tiukasti seuranamme vaikka asiasta on käyty erinäisiäkin bändin sisäisiä neuvotteluja.

Vaikka itsellä jäi keikasta korkeintaan keskinkertainen maku kielenpäälle, keikan jälkeinen palaute oli jälleen pelkkää ylistystä. Sielun Veljet mainittiin, mikä mairittelee aina. Ja kaipa se rutiinitaso alkaa näillä kilometreillä olla jo sellainen, että kovin pahoja notkahduksia ei enää tapahdu. Olisko se vähän sama kuin pizzan suhteen, että se on parhaimmillaan tosi hyvää ja huonoimmillaankin aika hyvää. Nyt se oli aika hyvä.

 

-Jussi-

 

 

25.07.2015 BAR 15, SEINÄJOKI

 

Varttibaarin tunnelma ei ollut onneksi muuttunut juurikaan omistajanvaihdoksen jälkeen. Sisustus oli edelleen tunkkaisen mattamustainen, henkilökunta erittäin ystävällistä ja koko atmosfääri kuin luotu intiimiin rockelämöintiin. Oikeastaan ainut asia joka puuttui, oli edellisen omistajan Juhan alati murjottava norsunvattunaama. Kaikki jotka miehen tuntevat, tietävät kyllä mitä tarkoitan.

Soundcheck oli tällä kertaa vähän erilainen. Jokke oli kiinni Kolmannen naisen tekniikan porukoissa Vauhtiajoilla ja miksaaja ei ehtinyt paikalle niin aikaisin, että homma olisi saatu hoidettua taiteen sääntöjen mukaisesti. Niinpä kasasimme rummut vähän sinne päin ja talon valomies tuurasi Jokkea checkin ajan. Soundit saatiin kuitenkin suurin piirteiin kohdilleen lopulta ihan kivuttomasti.

Illan seuraava vaihe oli jännittää, että tuleeko porukkaa vai ei. Se on aina vähän arvoitus mihin suuntaan samaan aikaan kaupungissa järjestettävä massatapahtuma vaikuttaa varttibaarin kaltaisen klubin asiakasmääriin. Toisaalta väkeä on paljon liikkeellä ja jotkut heistä saattavat eksyä yön tunteina sisätiloihin. Toisaalta jos lippu on ostettu toiseen tapahtumaan, tuskin sieltä lähdetään piipahtamaan pikkubändiä katsomaan.

Yleisöä kuitenkin saatiin ja yleisö saatiin myös joraamaan. Neitimökä tuntui uppoavan kansaan kuin kuuma veitsi vanhaan ihmiseen. Ja sehän ei voi olla vaikuttamatta vastavuoroisesti myös bändiin. Oli kyllä ihan helevetin mukava veivata. Kolikon kruunapuolena tosin sorruttiin Neitien arkkisyntiin ylinopeuteen. Fiilis sai sai siis vähän jo ylilatautumisen merkkejä ja soitto ei aivan Strömsööseisesti kulkenut. Mutta mukavaa oli, eniveis.

Saatiinpa paikalle arvovieraitakin. Kolmannen naisen porukkaa tupsahti hoodeille, kun olivat saaneet oman hommansa hoidettua ja juotua itsensä mukaviksi. Rubins-teinien humppa tuntui uppoavan heikäläisiinkin. Pauli H ainakin kehui ja analyseerasi meininkiä tyypillisen vuolain sanakääntein, kiteytettynä: bändi soi hienosti yhteen ja biisit on hyviä. Voikohan sitä paljoa enempää bändiltä vaatia tai toivoa? No, tissit meiltä vielä puuttuu.

Illasta jäi kaiken kaikkiaan keikkojen suhteen armottoman hiljaisen kesän ja pienen epäuskon puseroonhiipimisen jälkeen varsin maukas jälkimaku. Taas muistui mieleen miksi tätä hommaa tekee. Mikään maailmassa ei voita sitä tunnetta, kun saa porukan pähkinärouheeksi soittamalla omia biisejä oman bändin kanssa. Tahtoo lisää!!

 

-Jussi-

 

 

03.04.2015 REISJÄRVI, YKSITYISTILAISUUS

 

Pitkästä, PITKÄSTÄ aikaa keikalla. Kohteena legendaarinen hyvien ihmisten kylä Reisjärvi. Tällä kertaa tilaisuus oli tosin yksityisluonteinen, joten yleisön määrä oli rajoittunut valikoituihin kutsuvieraisiin.

Mutta vaikka paikka oli pieni ja yleisöä pari kourallista, meininki oli sitäkin riehakkaampi. Porukka lähti heti ekasta biisistä messiin ja pysyi siellä viimeiseen encoreen asti. Paljon mielekkäämpää on soittaa muutamalle innokkaalle kuin välinpitämättömälle salilliselle.

Kun kokoontumisen syynä oli kolmen alkoholiorientoituneen tyypin nelikymppiset, ei juovuttavien aineiden määrässä säästelty. Soittajillekin siis soppaa oli tarjolla vähintään tarpeeksi, tai oikeastaan puolet liikaa. Kova työ oli pysyä soittokunnossa vetoon asti. Aika lailla rimaa hipoen mentiinkin. Rumpali Jokke tosin väitti juoneen yhden liikaa, mikä saattoi olla hyväkin asia. Temmot nimittäin pysyivät enimmäkseen kohtuudessa eikä perinteistä keikkakaahausta juuri ilmennyt. Pitänee jatkossakin juottaa kaveri rauhalliseksi.

Soitto kulki siis olosuhteisiin nähden ja toisaalta niiden vuoksi oikein makiasti. Suhteellisen itsetuntoa hivelevää kommenttia tuli keikan jälkeen vallankin meikäläisen kitaroinnista, mikä hämmentää aina. Itse kun pidän omaa soittoa korkeintaan keskinkertaisena pyristelynä. Mutta jos verrataan mm. Stevie Ray Vaughaniin ja Jukka Ormaan, ei voi ihan väärällä tiellä olla. Tosin tässäkin kohtaa on hyvä muistaa tilaisuuden promillepitoisuus.

Keikan jälkeen alkoikin sitten alamäki, jonka vaikutuksia poden vieläkin tätä kirjoittaessa kakkospäivän kankkusissa. Muistikuvat loppuillan tapahtumista ovat hieman hataria eikä niitä taida olla tarpeen tässä muistellakaan.

Hauskaa kuitenkin oli ja hauskaa oli soittaa yleisölle, vieläpä sellaiselle, joka aidosti diggaili Neiti Rubinstein -meininkiä. Vielä näköjään löytyy ihmisiä, jotka arvostavat sitä, että bändillä on omat biisit ja oma tyyli. Joskus tässä cover- ja iskelmämaassa meinaa moiseen usko loppua.

 

Mistä sikiääkään tämä jano

järjen nielevä mielen suo

miestä tempova metrinen halko

joka lopettaa vain kun juon

 

-Jussi-

 

 

28.11.2014 JYVÄJEMMARIROCK, RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI

 

”Alkaa P:llä, loppuu A:lla, hienoo olla Pohjanmaalla” ja sen populaarimusiikin pyhätössä Seinäjoen Rytmikorjaamolla. Tapahtuman nimi Jyväjemmarirock, lauteilla Rehupiilkes, Neiti Rubinstein, Sussu ja Klamydia, tupa lähes täynnä ja meininki melkein kuin pohjalaisissa häissä. Ketään ei kuitenkaan tiettävästi illan aikana tapettu.

Puitteet siis olivat ainakin mehukkaat: Iso PA, iso lava, iso sali ja isosti tunnetta. Saatiinpahan paikalle houkuteltua myös Lavilan Kari miksaamaan. Mikä siis voisi mennä pieleen? Eikä mikään oikeastaan pieleen mennytkään. Järjestelyt toimivat ja kaikki hoitui aikataulussa. Soundcheckissä saatiin lavasoundi mehukkaaksi ja jopa Karin yleensä mollaama kirpeä kitarasoundi oli nyt kuulemma vähintäänkin siedettävä, jopa mainio.

Mahtavaa oli taas olla lavalla, vallankin kun yleisökin oli löytänyt paikalle. Vaikka keikalla on aina hienoa, niin kyllä se silti on hienompaa soittaa kun joku kuuntelee. Ja sellaiseen käsitykseen jäin, että vaikka suurin osa jengistä oli tullut Rehupiiklesin, Klamydian tai alkuillasta tarjoillun juhlaillallisen takia, niin kyllä Neitien nyrjähtänyt humppa kansaan upposi.

Kaksi kolmasosaa bändistä piti keikkaa aivan briljanttina vetona. Allekirjoittanut ei ihan täysin siemauksin voinut moiseen hehkutukseen yhtyä. Omia ylimääräisiä nyrjähdyksiä oli tällaiselle heinänkorrenheikolla itsetunnolla varustetulle taiteilijalle pikkasen liikaa. Toisaalta pössis, fiilari ja meininki pysyi koko setin ajan korkealla. Osa nyrjähdyksistäkin johtui juuri kovasta menosta. Ne siis annettakoon anteeksi. Tärkeintä esiintymisessä kun on tunnelman välittyminen, ei täydellisesti soiva C maj7-5#@'} -sointu.

Rytmikorjaamo osoittautui maineensa veroiseksi paikaksi ja Neitiasteikolla keikka osuu ehdottomasti top-5:een alltimefavorite-vetojen joukkoon. Lisää tätä! Tai lisää aivan mitä keikkaa vaan!!!

 

-Jussi-

 

 

03.09.2014 JACK THE ROOSTER, TAMPERE

 

Se oli sitten jo viides kerta, kun Neidit astuivat Jack the Roosterin lavalle. Noin useasti ei muuten ole oltu edes missään kotikontujen paikassa. Roosterista on siis muodostunut jo kantakapakka.

Tällä kertaa mukaan oli saatu vanhoja tuttuja Rocksm-skaboista: Katutaiteilija ja Sussu. Jos ei illasta nyt ihan kauheasti muuta käteen jäänyt, niin olipahan ainakin rattoisaa jutustella tyyppien kanssa.

Niin kuin jo alun perin aavisteltiin, mitään varsinaista yleisöryntäystä ei Roosterissa nähty. Tunnelma oli kuitenkin leppoisa ja joka akti veti keikkansa juuri niin kuin keikka pitää vetää. Katupoijat rokkasivat jopa niin sähäkästi, että saivat lavasähköt hetkeksi katoamaan. Puff vaan.

Oma settikin meni hyvällä sykkeellä vaikka jo valmiiksi vähäisestä yleisömäärästä suuri osa oli hiljakseen lipunut punkkaan maata ennen Neitien rupeamaa. Aina ei siis ole hyvä olla ”pääesiintyjä”. Tyhjiin saleihin on kuitenkin jo niin tottunut, ettei tuntunut missään. Ja kun lavalle nousee, niin turha sinne on nousta murjottamaan. Sitä voi tehdä sitten itsekseen kotona.

Iltaa ei luultavasti historiakronikoihin kirjata, mutta mukavaa oli. Yöllä puoli neljän aikoihin hernerokkasumussa kotiin ajaessa tuli taas mieleen Joken usein toistama lausahdus: ”Onko tässä mittään järkkee? No ei mutta ihanaa se on!” 

 

-Jussi-

 

 

09.08.2014 ELOFEST JUHLARANTA, PIELAVESI

 

Urho Kekkosen ja Antti Ruuskasen synnyinpaikka Pielavesi oli jälleen uusi nuppineulan paikka Neitien keikkakartalle. Ja koria paikka olikin. Löytyipä sieltä myös Jannelle talo, mukavat naapurit ja uusi ura Säviän nuorisoseuran pyörittäjänä.

Keikkapaikalla Juhlarannassa oli puitteet kohdallaan: mahtava miljöö järven rannalla, iso lava ja kunnon PA:t. Muuten järjestelyissä oli ensimmäistä kertaa järjestetylle tapahtumalle tyypillisiä onnahduksia. Mutta niin kuin aina palaset tipahtivat paikoilleen tai vähän sivuun, mutta johonkin kohtaan kumminkin ja homma klaarattiin läpi pahasti edes aikataulusta lipsumatta.

Neitien keikka alkoi taas varsin epäkiitolliseen aikaan varttia vaille kahdeksan. Paikalla ei hirveästi vielä porukkaa ollut ja sekin vähä oli ikäjakaumasta päätellen mitä ilmeisimmin tullut odottamaan meidän jälkeen lavalle nousevaa legendaa Tapani Kansaa. Vaikka useinkin Rubenstillerien musa on kolahtanut milf/gilf-kategoriaan ihan mukavasti, niin nyt ei väkeä saatu syttymään sitten millään.

Syy ei toki ollut yleisössä vaan ihan lavalla olijoissa. Jotenkin tuntui, ettei päässyt kunnolla homman päälle koko keikan aikana. Toki pienikin feedback yleisöstä olisi auttanut asiaa, mutta sehän ei ole yleisön ongelma vaan esiintyjän. Esiintyjän olisi vaan saatava nihkeäkin jengi mukaan. Nyt ei siihen pystytty.

Vaikka itsellä keikan jälkeen fiilikset oli vähän maissa, kovasti taas kehuja sateli. Levyjä myytiin, vaihdettiin ja jaettiin. Kai meilläkin rutiini alkaa olla sitä tasoa, että paska keikkakin kuulostaa ihan ookoolta yleisön korviin. Ja ehkäpä sitä edes pieni painauma Pielaveden maastoon Neideistä jäi. Eli ei tämäkään turha reissu ollut. Senkään puolesta reissu ei ollut turha, että sovimme alustavaa jatkoa jo Rocksm-kisoista tutun Katutaiteilijan, joka muuten veti timanttisen keikan, kanssa yhteiskeikkojen merkeissä.

Lopuksi vielä isot kiitokset Keiteleen Lossisaaren ystävälliselle henkilökunnalle yhteydenotosta ja sille asiakkaalle, joka löysi vessaan unohtamani lompakon. Rehellisiä ihmisiä onneksi vielä löytyy tästäkin maasta. Niin ja oli muuten erittäin herkulliset lihapiirakat ja sämpylät! Poikkeamme varmasti uudestaan.

 

-Jussi-

 

 

01.08.2014 VANHAN PAUKUN FESTIVAALIT, LAPUA

 

Lapua, tuo pahamaineinen pikku kaupunki Etelä-Pohjanmaan sydämessä oli Neitien seuraavana valloitettavien uusien paikkakuntien listalla. Etukäteen neuvottiin monesta suusta ottamaan puukko mukaan, kun Lapualle menee, hulluja kuulemma täynnä koko pitäjä. Sitä miettien lähdettiin matkaan pieni epävarmuus takaraivossa silti rinta varovasti röyhöllä.

Epävarmuus saattoi johtua kuitenkin enemmän parin kuukauden keikattomuudesta ja pitkästä treenitauosta kuin keikkapaikan pahasta maineesta. Eikä paikan päällä ollut tosiaankaan puukolle tarvetta. Vastaanotto oli lämmin ja tunnelma rento niin kuin pienillä ja keskisuurilla festivaaleilla yleensäkin. Pienuus/kotikutoisuus näkyi tosin myös pieninä informaatiokatkoksina ja ristiriitaisuuksina mm. parkki- ja roudauspaikkojen suhteen.

Kaikki käytännön pikku pulmat kuitenkin yleensä selviää eikä niiden saa antaa vaikuttaa pääasiaan eli itse keikkaan, joka meni yllättävänkin hyvin edellä mainittuihin epävarmuustekijöihin nähden. Yleisöä odotettiin paikalle korkeintaan 1-5 henkilöä samaan aikaan kun toisella lavalla soitti mainio euroviisuedustajamme Softengine. Meidänkin rupeamalle eksyi silti rapiat kymmenen ihmistä. Voitaneen puhua siis yleisömenestyksestä.

Kaikki paikalle eksyneet tuntuivat myös diggailevan näkemästään. Kirje äidiltä –kipale sai jopa erityismaininnan keikan lomassa ja kamoja pois roudatessa olin kuulevinani kovasti kehuvia kommentteja. Ja mikä tärkeintä itselle jäi hyvä pössis vedosta. Mahtavaa oli taas tauon jälkeen kohkata lavalla.

Lapuaa ei nyt ihan kokonaan saatu valloitettua, mutta ehkä muutaman immeisen sydän kuitenkin. Ja se kaikkein tärkein, ruoka oli erittäin hyvää. Emännille kiitos! Iso kiitos myös Kolmannen naisen tekniikan porukalle Karille, V-P:lle ja Terolle, kun vaivauduitte tekemään Neitien äänet ja valot oman keikkanne lisäksi! Jokke hoitanee maksun luonnossa…

 

-Jussi-

 

 

14.05.2014 OLLAAN FRAMILLA! -KAUPUNKIFESTIVAALI, SEINÄJOKI

 

Siihen nähden että paikkana oli suuren laitoksen kolkko aulatila, kello vartin yli kahdeksan, päivä keskiviikko, paikalla pari kourallista pakotetun näköistä yleisön edustajaa ja tilaisuus alkoholiton keikka meni ihan mukavasti.

Pikkaisen oli ainakin alkuun vaikeuksia pitää tunnelmaa yllä välispiikeillä, kun vastakaikua ei juuri tullut mitä nyt sitten vastapäisestä lasiseinästä ääni sinkoili iloisesti. Soitto silti soljui jätkien vähän lämmettyä kelvolla, paikoin tosin pikkaisen liian nopealla sykkeellä.

Jos ei yleisöä ihan hurmoksellisiin tiloihin saatukaan, ilmeistä oli pääteltävissä, että suomalaisugrilaista pidättyvää tykkäämistä leijui kuitenkin ilmassa. Ja mikä merkillisintä, yleensä kun keikkojen jälkeen on tottunut kuulemaan basistinkehumantraa (tokikin ihan syystä), niin nyt sai allekirjoittanut kuulla, että oli illan toiseksi paras kitaristi. Sehän on herranen aika mitalisija, kröhöm!

Paljon muuta ei illasta käteen jäänytkään. Vaisuhkoa tilaisuutta osasi toki odottaa eli ei hommasta paskan makua suuhun jäänyt, jos ei nyt ihan hunajankaan. Mukavaa oli kuitenkin soittaa, ainahan se on.

 

-Jussi-

 

 

16.04.2014 EL GRINGO, VAASA

 

Wasa råck-city on nyt korkattu. Tunnelma tuossa syrjäisessä rannikkokaupungissa olikin vallan hilpeä ja rento. Keikkapaikka El Gringo oli juuri sopivan pieni ja hikinen pienille ja hikisille Neideille esitellä taidettaan. Lavalle mahduttiin ja lavasoundi oli oikein mainio. Porukkaakin tipahti yhtäkkiä ennen keikkaa mukavasti paikalle. Puitteet olivat näin ollen kohdallaan.

Keikan alussa ainakin tuntui pikkaisen taas kuin varkain kolmeen kuukauteen venähtänyt keikkatauko. Soitto ei kaikkinensa mennyt ihan maaliin ja kiirekin meinasi olla. Hyvällä fiilarilla kuitenkin vedettiin ja oli kyllä oikeasti perhanan mukava pitkästä aikaa riekkua lavalla.

Hyvä meininki välittyi kommenteista päätellen yleisöönkin. Kehuja tuli loistavan basistin (tää on niin kuultu;) lisäksi omaperäisestä soundista ja mukaansatempaavista biiseistä. Viimeisimmän Jokke tosin kuittasi: ”Niin mukaansatempaavia, että soittajat ei tahdo pysyä perässä.”

Makuna kielen päälle jäi siis juuri sopiva makeus. Vaasaan mennään kyllä uudestaankin, jos vain tilaisuus koittaa. Kiitokset vielä Erkinheimoille ja koko Sussun porukalle keikan järkkäämisestä ja Volume ry:lle samasta syystä. Seuraavaan kertaan…

 

-Jussi-

 

 

22.01.2014 ANSELMI, NUORI IHMISSUSI ELOKUVAN ENNAKKONÄYTÖS, YO-TALO,TAMPERE

 

Tampere otti jälleen kerran Neidit vastaan hyytävään parinkympin pakkassyleilyyn. Onneksi alla oli Joken uutuuttaan kiiltelevä Sprinter, joka piti matkan ajan porukan lämpimänä ja vilkutteli samalla iloisesti jos jonkinlaisia varoitusvaloja. Perille ja kotiinkin kuitenkin päästiin.

Illan ohjelma oli taas tiivis, ei kuitenkaan ehkä niin fysiikan lakien vastainen kuin viimeksi Tavastialla: Souncheck klo 16.00, elokuvanäytös klo 18.00 ja itse veto klo 22.00. Turhaa luppooaikaa ei (onneksi) liikoja jäänyt ja aikataulussa pysyttiin ilman mitään kummempia säätöjä.

Tupa oli Yo-talolla ihan täysi, kun kaikki elokuvan kutsuvieraat ahtautuivat sisään. Mutta täysiin saleihinhan tässä on viime aikoina jo totuttukin, ei siis aiheuttanut sen kummempaa tärinää. Oikeastaan hälyttävän vähän jännitti ennen keikkaa. Olisikohan niin, että edellinen Tavastiaveto olisi huuhtonut turhat pelkopeikot ikuisen jännittäjän sielusta? Toinen vaihtoehto oli, että keikka menisi päin vittua liian vähäisen latauksen takia.

Keikka ei mennyt päin vittua. Ei se nyt tämän vuoden paras ollut, mutta top2:seen meni kuitenkin. Tunnelma oli sekä yleisöllä että bändillä ehkä jo tilaisuuden luonteen takia vapautunut ja välitön. Päät nyökyttelivät salin puolella kiitettävästi setin aikana sen mitä nyt omalta kohkaamiselta ehti katselemaan. Ja ainakin yksi pariskunta on nyt lisätty Neitifanien tarkasti rajattuun joukkoon. ”Tanssitaan, beibe” kuulemma kolahti parhaiten.

Niin ja siitä illan päätähdestä: Anselmi, nuori ihmissusi ei ollut hyvä pienen budjetin indie-elokuvaksi. Se ei ollut hyvä pääosin harrastelijanäyttelijöiden voimin tehdyksi elokuvaksi tai hyvä alavutelaiseksi elokuvaksi. Se oli yksiselitteisesti hyvä elokuva, erittäin taitavasti tehty ja tarina oli mielenkiintoinen ja koskettava. Hyvä jätkät!!

Hyvä maku jäi illasta suuhun, muutenkin kuin alkoholittoman Nikolai-oluen ansiosta. Valitettavasti keikkakalenteri näyttää taas liian tyhjältä paria lyijykynämerkintää lukuun ottamatta. Tahtoo lisää, nyt kun tästä on oppinut jo naattimaan!

 

-Jussi-

 

 

11.01.2014 TAVASTIA, HELSINKI

 

Tavastia on nyt sitten jos ei nyt ihan valloitettu niin ainakin korkattu. Olo on onnesta ymmyrkäinen. Kaikki meni juuri niin hyvin kuin mennä voi tai oikeastaan paremmin kuin osattiin odottaa.

Etukäteen allekirjoittanutta jännitti melkeinpä enemmän käytännön säädöt kuin itse keikka. Aikataulu oli helevetin tiukka: Neljältä kamat sisään, PA:n ja kahden bändin kamojen kasaus sekä souncheckit. Puoli kasilta ovet auki, vartin yli kasi meidän veto, jonka jälkeen omat kamat pikavauhtia pois tieltä. Puoli kymmeneltä Kolmas Nainen ja yhdeltätoista lava tyhjäksi lauantaidiskon tieltä. Mahdoton yhtälö?

Aikataulussa kuitenkin mentiin ja vähän aikaa ehti jännittää omaa vetoakin. Vähän arvelutti, että vaikka ilta oli loppuunmyyty, niin ehtiikö yleisö vielä Neitien vuorolle, ja se että jos ehtii onko väki niin Kolmas Nainen –orientoitunutta, että buuaa meidät pihalle.

Aivan turhaan pelättiin moista. Sali oli ainakin meidän mittapuulla parvea myöten täynnä. Vastaanottokin oli erittäin lämmin ja väki oikeasti kuunteli musaa. Hyvin tuntui meininki uppoavan, olihan suurin osa yleisöstä toki jo aikaisemmin hyväksi todettua milf/gilf-kohderyhmää.

Soittokin kulki kuin kiskoja pitkin, välillä toki vähän huonompikuntoista rataosuutta, mutta tylsäähän se liian tasainen matkanteko olisi. Eniten ylpeä olen sekä koko bändin että oman kopan kestävyydestä. Homma ei karannut jännäkakasta huolimatta käsistä ja olo oli jopa rennon itsevarma. Muutaman kerran keikan aikana havahduin siihen, että rämpytin kitaraa jalat haara-asennossa katsellen yleisöä ja vain naatiskelin. Ai ai.

Keikan jälkeiset kommentit sekä yleisön että Kolmannen Naisen edustajilta hiveli sielua. Biisejä kehuttiin hyviksi ja soittoa tiukaksi. Paljoa enempää ei kai bändiltä voi toivoa… tai no tietysti tissit olis kova sana.

Vielä kerran talon kokoinen kiitos niin Kolmannen Naisen jätkille kuin Merimaallekin tästä mahdollisuudesta. Erityiskunniamaininta myös tekniikan porukalle venymisestä. Rubinsteinin ensimmäinen Tavastian veto menee kirkkaasti top1-listan kärkeen. Jotakin taikaa tuossa paikassa taitaa olla. Koska uudestaan?

 

-Jussi-

 

 

 

25.10.2013 ROCKSM2013-FINAALI, MESSUKESKUS, HELSINKI

 

Pronssia tuli. Ystävät ja kylänmiehet onnittelivat yhteen ääneen. Jotenkin vain itse ei osaa täysillä iloita ja päällimmäinen fiilis on kieltämättä pettymys. Tämä johtuen ehkä siitä, että voittokin olisi ollut ainakin omasta mielestä täysin mahdollista ja siitä, että harva tällaisen skaban kakkos- ja kolmossijalle yltäneitä sitten kuitenkaan jälkeenpäin muistaa. Eikä Räikkönenkään koskaan tyytyväinen kolmossijaan ole, voittohan se on se mitä lähdetään tavoittelemaan.

Kuitenkin kokemuksena tapahtuma oli mitä mainioin. Puitteet olivat näin maalaispoikien näkökulmasta huimat. Lava oli pienen omakotitalon kokoinen, äänentoisto ja valot parasta A-luokkaa ja salikin kirkkaasti suurin missä Neidit on koskaan esiintyneet.

Järjestelyt sujuivat päivän mittaan mallikkaasti. Soundcheckit saatiin hoidettua hyvin aikataulussa huippuammattilaisten hellässä huomassa. Tässä kohtaa myös jokainen bändi hoiti osansa ammattitaidolla eikä mitään kikkailuja tai diivailuja nähty. Taas kävi myös ilmi se, että Rubinsteinit lienee miksauksen kannalta tietenkin vähäisen jäsenistönsäkin puolesta unelmakokoonpano. Saatiin kulumaan omasta puolen tunnin tsekkiajasta jopa vartin verran.

Myös itse tapahtuman aikataulu piti kutinsa koko ajan jopa hienoisessa etuajassa. Oma vuoro tulikin varsin nopeasti….liian nopeasti….apua, mistä täältä pääsee pois! Ehkäpä puitteiden ja tilaisuuden luonteesta johtuen tunnelma oli normaalia kuumottavampi. Ja miten helvetissä me kolmella jannulla täytetään jalkapallokentän kokoinen lava? Huomaisiko kukaan, jos sitä vaan vähin äänin katoaisi…

Onneksi ei tullut kadottua. Oli se kuitenkin aika mahtavaa seistä kuninkaana ison lavan keskellä rapsuttamassa ”Työpaikkakiusaajan” alkusäveliä. Soitto ei omasta mielestä ihan timanttia ollut, mutta homma pysyi kasassa. Treeni- ja keikkamäärä taitaa jo näillä kilometreillä näkyä. Eniten vitutti oikeastaan se, että veto kesti vain kahden biisin verran. Tästähän se normaalitilanteessa vasta lähtisi kunnolla käyntiin.

Tuomarien kommentitkin antoivat ymmärtää, että vaikka omasta mielestä ei ihan parasta saatukaan ulos, niin yleisössä sitä ei huomattu. Bändiä kehuttiin timmisti soittavaksi trioksi, mikä lämmittää suuresti, koska juurikin se on ollut tavoitteena. Erityistä suitsutusta sai luonnollisesti Jannen bassotyöskentely. Ansaitusti parikin tuomaria nosti sen maailmanluokan tasolle.

Pettyneestä pintavireestä huolimatta reissusta jäi siis plussan merkkiset tunnelmat. Pettymystä laimensi myös se, että homman hoiti kotiin oma henk.koht. suosikkini Katutaiteilija Jyväskylästä. Ei todellakaan huonolle hävitty. Pienenä anekdoottina voisi kertoa, että voittajabändin kitaristin puoliso voitti reilut vuosi sitten Radio Rockin Rockstarba-kisan, jonka finaalissa Neidit myös kisasivat, Dead Cult Diaries bändillään.

Isot kiitokset Neiti Rubinsteinin puolesta Rocksm-organisaatiolle, tekniikan porukalle, kaikille bändeille ja luonnollisesti yleisön ja kannustusjoukkojen edustajille. Vyölle jäi mahtava kokemus ja tietenkin se kolmas sija. Toivottavasti törmäillään bändien kesken vielä.

 

-Jussi-

 

 

18.10.2013 O'HARA'S FREEHOUSE, TAMPERE

 

Taas Tampereella. Kaupunki alkaa käydä jo tutuksi. Nyt oli onneksi niin sanotusti oma keikka omilla kamoilla ja soundcheckinkin sai tehdä ihan rauhassa. Tai siis illalla esiintyi myös kaksi trubaduuria, mutta mies ja kitara –tyylisten aktien vaihdoissa soosaamisen mahdollisuus on luonnollisesti minimaalinen.

Paikka oli aivan mahtava rokkiluola: Pieni hikinen pimeä kellari. Jo tsekissä huomasi, että tila toimi myös soundeiltaan loistavasti. Lisäksi paikan pienuudesta johtuen vähäinenkin väkimäärä näyttäisi salin täydeltä.

Toivo Susi aloitti illan erittäin taitavalla ja kauniillakin laulannalla. Homma jatkui Kaihon ehdottoman omaperäisellä, mutta ehdottoman hauskalla Hetkenlaulu-vittuilulla. Niinpä teki oikeastaan vähän pahaa rikkoa trubaduuritunnelma rämisevällä Neitisoitannalla.

Yleisöä se ei kuitenkaan näyttänyt haittaavan. Rubinsrokki tuntui uppoavan mukavasti salin täyteiseen (kts. 2. kappale) joukkoon. Bändikin nautti atmosfääristä täysin rinnoin, joskaan allekirjoittanut ei omasta mielestään ihan täysin päässyt tunnelman päälle. Mutta kun kaksi kolmasosaa meikäläisistä piti keikkaa ehkä jopa vuoden parhaana, niin enemmistön päätöksellä julistan illan onnistuneeksi.

Nyt vähän ansaittua lepoa ja kovaa valmistautumista ensi viikon Rocksm-finaaliin. Keikkakunto pitäisi ainakin olla kohdallaan. Hyvä pössis on!

 

-Jussi-

 

 

16.10.2013 ROCKSM2013 ESIKATSELMUS, JACK THE ROOSTER, TAMPERE

 

Oli tulossa taas yksi niistä keikoista: Paljon bändejä, paljon vaihtoja, paljon soosaamista on yhtä kuin paljon mahdollisuuksia mennä pieleen. Etukäteen jännitti enemmän oikeastaan tuo kuin itse keikka, varsinkin kun Neidit taisi olla ainut bändi, joka ei ollut mukana tekemässä soundcheckiä.

Mutta onneksi Roosterin talonmiksaaja oli jo aikaisemmilta keikoilta tuttu mies. Jälkeen päin kuuli jopa hieman huvittuneita kommentteja, että Rubins-teineillä oli parhaat soundit, vaikka kaikki muut olivat tehneet kunnon tsekit. Meillä oli siis tavallaan kotikenttä-etu.

Mutta eipähän mikään muukaan bändi hommaansa sössinyt. Yllättävän kivuttomasti kaikki sujui ja jokainen hoiti tonttinsa ammattimaisella tatsilla. Jokainen bändi oli myös selvästi paikkansa finaalissa ansainnut. Hyvin laaja rock-musiikin kirjo oli esillä, mutta hemmetin hyviä ryhmiä omalla tavallaan oli kaikki. Ehkä kuitenkin Jyväskyläläinen Katutaiteilija puhutteli meikäläistä eniten verevällä suomirockillaan.

Niin se oma keikka? Tyytyväisiä saamme olla ja finalistiseurassa ei tarvitse yhtään hävetä. Soitto kulki ja fiilis oli kohdallaan. Pikkaisen latautuminen meni kohkaamiseksi, mutta toisaalta, jos aikaa on kaksi biisiä, niin kyllä meiningin pitää olla alusta asti kaasu pohjassa.

Ainakin näin Neiti-lasit päässä katsoen selvästi voittajaehdokkaita ollaan. Ultimate finaalia odotellessa. See you there!!!

 

-Jussi-

 

 

05.10.2013 LOKAROCK, TUURIN NS, ALAVUS

 

Täytyy heti kärkeen tunnustaa, että nyt oli todellakin vaikeuksia saada oikeaa keikkamoodia päälle. Tulossa oli veto jälleen kerran Tuurin nuorisoseuralla jälleen kerran tyhjälle salille. Jännitysaste ennen keikka oli hälyttävän alhainen.

Jostakin se fiilis vaan olisi pakko repiä. Mikään kun ei ole niin typerän näköistä kuin tympääntyneen bändin esiintyminen. Oma soittokaan ei yleensä kulje, jos ei saa vatsanpohjaan sitä oikeaa pakokauhun tunnetta. Tuollaisissa tilanteissa kai punnitaan se pro/amatööri-asenne.

Ja täytyy nostaa itselle hattua, että taisi se pro-asenne sieltä löytyä. Keikka oli ainakin omasta mielestä oikeastaan loistava. Soitto rullasi, tunnelma nousi niin korkealle kuin se tällaisella osallistujamäärällä voi. Oli sellainen olo, että kaikki onnistuu, että nyt saa vaan naatiskella. Samalla tyylillä kuin menisi joka keikka.

Osakiitokset tuosta kaikesta kuuluu ehdottomasti myös tekniikan porukalle. Lavasoundi oli taas erinomainen ja käsittääkseni salissakin oltiin tyytyväisiä. Myös Timpan uudet valohärpäkkeet, niin epärockuskottavia kun nuo nykyiset ledisysteemit onkin, loivat parhaimmillaan maagista tunnelmaa.

Tästä on taas pykälää varmempi olo jatkaa mahdollisille Rocksm-areenoille. Vapise Suomi, Neidit tuloo.

 

-Jussi-

 

 

31.08.2013 VENETSIALAISET, SEPÄNNIEMEN LOMAKYLÄ, ALAVUS

 

Ilma oli kerrankin mitä mainioin. Yleensä venetsialaiset on Neitien paikalla ollessa vietetty sateisissa olosuhteissa. Nyt aurinko laski lähes pilvettömältä taivaalta eikä lämpötila ainakaan vielä alkuillan soittoaikana tipahtanut pakkaselle.

Suuri valkoinen Sepänniemen päällikkö Lissu vinkkasi ennen keikkaa, että porukka oli kovasti kysellyt nimenomaan Rubinsteinin soittoaikaa. Tieto hiveli mukavasti itsetuntoa ja loi sopivasti painetta ennen vetoa.

Porukkaa kertyikin lavan eteen ehkäpä aikaisempia vuosia enemmän ja näin paikalliskeikan ollessa kyseessä yllättävän paljon vieraita kasvoja. Ihan kaikkia ei tuntenut nimeltä. Soittoaika kun oli jo yhdeksän aikoihin, yleisö ei nyt ihan hurmokselliseen joraukseen yltynyt. Viinan vähyyttä. Omakaan suoritus ei tällä kertaa tavoittanut aivan korkeinta tiedostamattomuuden tasoa. Veto oli sellainen vahvan ysin arvosanan ansaitseva rykäisy.

Keikan jälkeisestä palautteesta ja levymyynnistä päätellen meininki kuitenkin kelpasi yleisölle. Sen verran kilometrejä on Rubins-teinien vyölle (ja vyötärölle) jo kertynyt, että turha panikointi on jäänyt touhusta pois. Keikat pystytään vetämään rennolla asenteella, vaikka kaikki ei ihan putkeen menisikään. Rentous kuulemma välittyy myös yleisöön. Hyvä niin.

Ei muuta kuin kiitokset jälleen Lissulle ja tekniikkamaestro Markolle mainioista puitteista sekä yleisölle innokkaasta osallistumisesta. Nähdään taas.

 

-Jussi-

 

 

20.07.2013 KARTANOHOTELLI SAARI, REISJÄRVI

 

Odotukset eivät järin korkealla olleet, kun karavaanimme lähti keikkuen kohti Reisjärveä. Mieleen tulvi väkisinkin taannoinen Jalasjärven keikka ja sen jäätävä tunnelma. Toisaalta, kun odotuslukema näyttää nollaa, ei hommassa voi olla muuta kuin voitettavaa. Siispä tulta päin!

Reisjärvi avautuikin eteemme suomifilmimäisenä miljöönä. Varsinkin tuleva esiintymispaikkamme Kartanohotelli Saari oli henkeäsalpaavan kauniilla paikalla veden ja vanhojen rakennusten ympäröimänä. Täällä kelpaisi tyttö puristaa tiukasti itseään vasten ja pussata niin että sattuu, ahh.

Olimme paikalla kerrankin hyvissä ajoin neljän maissa iltapäivällä vain saadaksemme tietää, että roudaamaan päästään vasta yhdeksän jälkeen, kun kesäteatteriesitys olisi ohi. No sama kai se missä kohtaa iltaa sen odottelun hoitaa. Odotellessa saimme maistaa jo esimakua paikallisen väestön lupsakkuudesta sekä hotellin ruokatarjonnasta, joka oli artistimittarilla hyvin lähellä täydellistä. Pisteet siitä(kin) Reisjärvelle.

Oltiin pitkästä aikaa omalla PA:lla liikenteessä. Kamojen kasaamiseen kuluikin näin ollen vähän reilummin aikaa vallankin kun henkilökuntaa ei Jyrkiä enempää ollut varaa palkata ja bändissä on kaksi tyyppiä, jotka ei tiedä äänentoistovehkeistä hevon paskaakaan. Kiire siis tuli. Ja luonnollisesti se yksi sydämenpysähdyksen aiheuttava ”mitä vittua, PA:sta ei kuulu mitään” –hetki.

Homma saatiin kuitenkin kasaan ajoissa ja vieläpä laadukkaalla soundilla. Myös lavasoundi oli parasta mitä Neidin uralla on koettu. Kiitos Jykälle siitä. Oli hemmetin hieno soittaa, kun kaikki kuului mehukkaasti myös omaan korvaan.

Vaikka väkeä ei järin paljon keikan alussa ollut, päätimme hoitaa homman niin kuin homma pitää hoitaa: täysillä ja hyvällä fiiliksellä. Fiilistä löytyikin helposti, kun paikalle lipui pieni luokkakokouksellinen Joken mullikouluaikaisia koulukavereita. Keikan kuluessa myös muuta alkuperäiskansaa kertyi lavan eteen joraamaan kiitettävä määrä. Encoren aikana oli jo jopa tunkua.

Olo oli keikan jälkeen onnesta ymmyrkäisenä. Vaikka soitto nyt ei (tietenkään) moitteetonta ollut, niin pössikseltään veto oli Neidin parhaita, todellinen työvoitto. Tunnelma keikalla oli lupsakka, rento ja ehdottoman hyväntuulinen, aivan kuin yleisökin. Mahtavaa.

Rentous ja lupsakkuus sen kun vain lisääntyi soiton sammuttua, mutta siitä lienee viisaampi tässä kohtaa vaieta. Reissu oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut ja huolimatta aamuisesta kissanpaskasta suussa, hyvä maku jäi kaikesta. Kiitos vielä kaikille osallistuneille!

Reisjärvi in my heart forever!!

 

-Jussi-

 

 

12.07.2013 BAR 15, SEINÄJOKI

 

Seinäjoki vietti pahaa aavistamatta vuotuisia tangobakkanaalejaan, kun Neidit karautti ransiittinsa keskelle kylää. Kaiken kokoista ja näköistä väkeä oli liikenteessä lupaavan paljon. Aurinko poltti täysillä juhlakansaa punaiseksi ja nais-ihmisillä täten vaatetta niin vähän kuin säädyllisyyden rajoissa on nipin napin mahdollista. Hyvähyvä.

Vartin kellarikin oli jo roudausvaiheessa sen verran kuuma, että arvatenkin hikinen yöpuhde oli tulossa. Kamat hikoiltiin paikoilleen ja päästin soundcheckaamaan. Yleensä niin sujuva vaihe tuottikin odottamattomia ongelmia. Basariin ei muun muassa meinannut saada tolkkua sitten millään. Mutta viimein homma saatiin jotenkin kasaan ja alkoi aina niin ihana odotteluvaihe.

Siinä odotellessa baari täyttyi mukavasti. Rollerderby-edustuskin saatiin houkuteltua paikalle, joten naiskauneusosasto oli hoidossa. Sai siis ruveta rauhassa jännittämään.

Oikein mukavan latauksen keikan alkuun saikin jännitettyä. Homma lähti rullaamaan mallikkaasti heti ekasta biisistä lähtien ja jatkui viimeisen encoren loppuun. Jengikin oli hienosti mukana. Oli mahtava soittaa pitkästä aikaa täydelle salille. Hikihän siinä tuli.

Fiilis oli kohdallaan myös keikan jälkeisistä kommenteista päätellen. Soundit kuulemma oli vain pikkasen sekavat. Souncheckin ongelmat siis jatkuivat ilmeisesti myös keikalla. Mutta meiningistä tykättiin taas poikkeuksetta.

Oikein makia jälkimaku vedosta siis jäi. Baarinpitäjä Juha piti huolta poikien juomatasapainosta ja omalla ”sitruunanaamallaan” tunnelman varttimaisena. Iso kiitos myös Rollereille beban heilutuksesta ja sille isolle karvanaamalle eturivissä vittuilusta. Nähdään taas seuraavalla kerralla.

 

-Jussi-

 

 

27.06.2013 ROCK THE BEACH-KLUBI, HENRY'S PUB, HELSINKI

 

Vallun baari kauniissa pääkaupungissamme on nyt korkattu. Tunnelma oli kuuma, naiset kauniita ja jatkoakin Neidin Helsingin uralle sovittiin. Iltaa voidaan pitää siis varsin onnistuneena.

Ennen keikkaa tosin mikään ei viitannut kovin onnistuneeseen lopputulokseen. Vielä edellisen päivän illansuussa ei ollut mitään hajua aikataulusta, mukaan otettavan backlinen määrästä ja siitä johtuen tarvittavasta kulkupelistä. Elimme jännittäviä aikoja. Helsingin reissua näin kaukaa maalta kuitenkin pitäisi pikkaisen suunnitella etukäteen. Mutta niin kuin aina, asiat tuppaa järjestymään, niin tässäkin tapauksessa.

Hyvillä mielin siis pääsimme matkaan jättäen ukkosen paukuttamaan Pohjanmaata hajalle. Perillä keli helli sekä sielua että silmiä. Aurinkolaseista oli hyötyä monessakin mielessä. Myös tarkemmat souncheck- ja soittoajat selvisivät herra Valpion saapuessa paikalle. Asiat loksahtelivat pikkuhiljaa omille paikoilleen.

Soittoaika osui keliin nähden erittäin huonoon aikaan. Aloitimme veivaamisen jo vartin yli kahdeksan, jolloin aurinko vielä kärvensi täyttä häkää terassikansaa. Salin puolelle ei siis liian montaa kiinnostunutta eksynyt. Sen verran kuitenkin, että sai itselleen ihan kelvollisen keikkamanian ja helvetillisen hien päälle. Vedon jälkeen paidasta olisi saanut puristaa varmaan litran verran hikeä.

Keikka ei ollut omasta mielestä ihan parasta Neitiä, jos ei nyt huonointakaan. Kommentit jälkeen päin olivat kuitenkin taas lähes ylistäviä. Itse Valpion Vallukin kävi taputtelemassa selkään ja lupasi järkätä Neideille uusintaa. Ei se siis ihan penkin alle tainnut mennä.

Myöhemmin illalla pääsimme myös tutustumaan mummotunnelin epätodelliseen tunnelmaan. Maalaispojat olivat taas ihmeellisen asian äärellä. Jätimme siis seuraavana päivänä Helsingin vähän viisaampana taskussa hyvä fiilis, lievä kankkunen ja toiveikas olo bändin tulevaisuudesta.

 

-Jussi-

 

 

22.05.2013 JACK THE ROOSTER, TAMPERE

 

Pari aikaisempaa Roosterin vetoa on ollut sydäntalvella, ilma ihan saatanan kylmä ja näin ollen väkeä ei paikalle liikaa ole valunut. Siksi olikin mageeta päästä tonteille näin lähes kesäaikaan. Aurinko paistelikin lähtiessä lupaavasti. Mutta kuinkas ollakaan kohta Virtain jälkeen piskoja alkoi tiputella tuulilasiin, mitä jatkuikin Tampereelle asti. Ei siis terassikelejä eikä selkärangattomia ”yksillä” kävijöitä.

Emme kuitenkaan antaneet asian tilan haitata sen enempää. Säälle kun pieni ihminen, ei edes rockstara, voi mitään. Keikkapaikka oli jo aikaisemmilla kerroilla hyväksi todettu ja omaa vuoroa odoteltiin rennoilla fiiliksillä. Ja porukkaa ilmestyi kuin ilmestyikin paikalle ihan kelpo määrä.

Soundcheck hoidettiin jo totutusti ”piuhat kiinni ja menoksi” –tyylillä. Menoa keikan aikana riittikin alusta asti. Riehakkuus kostautui omalla kohdalla vähän liikaakin soittomokina, mutta kuka niitä laskee, jos pössis on hyvä. Ja pössis oli. Yleisökin näytti artistien lisäksi viihtyvän, mikä lienee koko homman tarkoitus.

Keikan jälkeen kuuli monesta meidät aikaisemmin nähneen suusta, että bändi on kehittynyt valtavasti. Se lämmitti kovasti vanhan jyrän sielua. Itse kun ei kehitystään näin läheltä välttämättä huomaa. Don Huonoihinkin verrattiin, mikä on positiivista ainaisten Röyhkä/Nurmio-vertausten jälkeen. Paras kuvaus tuli kuitenkin talon miksaajalta: ”Se kuulosti siltä kuin Agents olis vetäny spiidiä ja ruvennu soittamaan rokkia.”

Illan aikana kuultiin myös ehkä jäätävin tunnelmanlatistajarepliikki. Eräs koko illan perässä hiihdellyt ja samalla huomattavasti humaltunut varttunut naishenkilö tuli ties monennenko kerran pöytäämme ja lausui: ”Sun paita muistuttaa mua mun miesvainajan paidasta.” Mitä tuohon voi vastata?!?

 

-Jussi-

 

 

10.05.2013 SEINÄJOKI ROLLER DERBYN SYNTTÄRIT

 

Millainen olisi heteromiesrokkarin unelmien keikka? Voin kertoa, että nyt oltiin hyvin lähellä sitä. Koko yleisö koostui pelkästään erittäin mukavan näköisistä naisista, joista jokainen jorasi, sheikkasi ja hihkui koko keikan ajan täysillä. Se oli niitä hetkiä, kun oli varsin mukava olla minä. Huh!

Keikalle lähtiessä ei osannut odottaa oikein mitään. Etukäteen oli sovittu lähinnä paikka eikä paljon muuta. Loppu menisi fiiliksen mukaan. Pieni pelko kummitteli takaraivossa, että kuinkahan vaivaantunut tilaisuudesta lopulta tulisi. Mutta kuten aiemmin tuli todettua, turhaan pelättiin.

Roller Derbyn väki otti soittajapojat lämpimästi vastaan ja pääsimme osallistumaan illan ohjelmaan muutenkin kuin soittamalla. Ja mikäs siinä oli osallistuessa, kauniiden, härskien ja huumorintajuisten naisten seurassa viihtyy aina.

Niin se musapuoli? Oltiin matkassa pelkällä backlinella ja laulukamoilla, joten pieni epäilys kyti siitä, että homma kuulostaisi vähemmän miellyttävältä. Tila kuitenkin toimi hemmetin hyvin ja bändi soundasi yllättävän makoisasti. Eikä yleisöllä ainakaan näyttänyt olevan valittamista, tosin juodusta alkoholimäärästä johtuen kritiikkikään ei ehkä ollut terävimmillään.

Soittokin kulki jo tilaisuuden rentoudesta johtuen kuin vettä vaan. Myöskään edellisellä keikalla varissut ruoste ei vaivannut enää ja Neitikone kiilteli taas entiseen malliin. Pientä huppelihapuilua oli tosin allekirjoittaneella havaittavissa keikan loppua kohden. Mutta fiilis, meininki, pössis ja pöhinä oli niin kohdillaan kuin olla voi. Paras keikka ikinä.

SRD:n ihanat naiset rullilla, Rubinsteinit kiittää ja kumartaa! Ilta oli ikimuistoinen!!

 

-Jussi-

 

 

08.05.2013 RYTMIKORJAAMO, SEINÄJOKI

 

Piitkästä aikaa keikalle!! Tuntui kuin olisi nuortunut 12 vuotta, kun pakkailtiin autoa auringon paiskoessa alkavan kesän ensimmäisiä lämpöisiä säteitään. Mahassa oli pitkästä keikkatauosta johtuen pikkasen ylimääräistä pöhinää, kuitenkin enemmän odottavaa innostusta kuin pakokauhua.

Keikkapaikkana oli Seinäjoen ylpeys Rytmikorjaamo, joten puitteista homma ei jäisi kiinni. Illan edetessä kuitenkin huomasi, että meneillään oli Seinäkuun yö ja tapahtumaa riittävästi ympäri kaupunkia. Rytmiksen sessio oli vieläpä alkoholiton, mikä valitettavasti tarkoittaa sitä, että rokkikansa on jossain aivan muualla (saatanan juopot).

Mutta ei sovi valittaa. Keikalla oltiin ja keikka piti vetää kunnon asenteella. Asennetta saatiinkin kaivettua, vaikka tunnelma ennen vetoa oli salin koko ajan tyhjetessä lähellä aavemaista. Pitkä keikkatauko tuntui kyllä myös hieman ruosteisena soitantona. Joka jannu oli vuorotellen vähän eksyksissä.

Meininki taisi kuitenkin olla kohdillaan, kun kovin vähäisestä yleisöstä lähti biisien välissä niinkin kova meteli. Se taas tietenkin löi lisää puhtia ruosteiseen koneeseen. Veto menikin lopulta lieventävät asianhaarat huomioon ottaen mainiosti. Ja saatiinpahan taas keikkahana auki.

Keikan jälkeen tultiin kädestä pitäen kiittelemään ja levytkin tekivät kauppansa. Jälleen törmäsi siihen totuuteen, että veto kuin veto kannattaa hoitaa täysillä, olosuhteista huolimatta. Nytkin saatiin voitettua puolellemme muutama sielu, jotka varmasti vievät sanomaa eteenpäin. Kuinkahan olisi käynyt, jos oltaisiin vedetty naama mutrulla väkinäinen setti ja lähdetty kiroten nukkumaan? Paha kello kun kuuluu tunnetusti hyvää kauemmas.

Viivan alle jäi siis positiivinen lukema. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan keikkaan, joka luultavasti menee jo paljon rouheammin, nyt kun saatiin vähän rasvaa rattaitten väliin. Näkyillään siellä.

 

-Jussi-

 

01.02.2013 VOICE OF FINLAND

 

Voice of Finland on nyt koettu ja käyty. Vaikka ne tuolit eivät sitten koskaan kääntyneetkään, rupeamasta jäi suuhun oikein hyvä maku. Tunnelma on oikeastaan kuin onnistuneen seksin jälkeen: Onnellisen raukeat, mutta hieman pettyneet, että nytkö se on jo ohi.

Paljon riitti maalaispojalla kuvaussessioissa ihmeteltävää. Olikin erittäin mielenkiintoista seurata kuvausryhmän, assarien, maskeeraajien ynnämuiden hääräämistä. Enkä voi kuin ihmetellä kuinka organisoidusti, mutta silti rennosti kaikki sujui. Itse ei tarvinnut murehtia kuin siitä, että oli ajoissa paikalla. Maskiin, haastatteluihin ja treeneihin ohjattiin aina kädestä pitäen.

Ohjelmaa päivän aikana olikin sen verran paljon, että ihan mahdottomia ei ehtinyt edes jännittämään ja treenit bändin kanssa helpotti tärinää entisestään. Täytyy sanoa, että poijaat Lenni-Kallen (Leka näin kavereiden kesken ;) johdolla soitti ihan he-le-ve-tin tyylikkäästi ja biisi soundas jopa meikäläisen laulamana järisyttävän makialta. Se osasto olisi siis kunnossa, no hätä.

Hiipihän se hätä kuitenkin pikkuhiljaa varsinaisten kuvausten alkaessa vanhan kroonikkojännittäjän ihon alle. Voin kertoa, että pahemmassa paikassa en esiintyjänä ole koskaan ollut. Tilannehan kun oli lähes surrealistinen: Kamerat kuvaa joka kulmasta, tähtivalmentajat korva tarkkana selkänojien takana ja puolitoista minuuttia aikaa vetää elämänsä paras keikka. Huh.

Istun takahuoneessa. Vituttaa, kun kamerat kuvaa ja joku kyselee tunnelmia. Antakaa mun olla rauhassa!! Sydän hakkaa. Olo on kuin kamelilla pakkasessa. Vieläköhän ehtisi juosta karkuun? Kiharatukkainen seireeni ilmoittaa, että voi mennä, ojentaa mikrofonin ja huikkaa vielä perään: Muista, vasen ovi, oikealla on vessa.” Jalat tutisee, kun laskeudun kapeaa portaikkoa lavalle. Sali on hämärä ja jotenkin unenomainen. Tässä sitä nyt ollaan. Leka kuiskaa jotain, kysyy kai onko valmista. Nyökkään. Biisi alkaa. 

Seuraavan kerran havahdun, kun laulan kertsin viimeistä lainia ja huomaan, että kaikki neljä selkänojaa tuijottaa vieläkin minua. Harmittaa. Biisi loppuu ja tuolit kääntyvät. Valmentajat näyttävät aivan erilaisilta kuin telkkarissa. Paula puhuu, moittii matkimisesta. Harmittaa enemmän. Yritän silti kiittää kohteliaasti kaikkia. Homma taitaa olla ohi.

Jonkin aikaa asiaa mutusteltuani päällimmäisenä kokemuksesta jäi lopulta aika mahtava fiilis. Olin ennen kaikkea voittanut omat mörköni. Sain vedettyä biisini ainakin omasta mielestä hemmetin hyvin, en kuollut lavalle enkä paskonut edes housuihin. Voi olla, että tulevat pizzeriannurkkakeikat eivät enää jännitä ihan niin paljon kuin ennen. Lähtisin koska tahansa uudestaan.

Eikä se nyt niin paljon Dumarilta kuulostanut, eihän?

 

-Jussi- 

 

 

10.08.2012 SEPÄNNIEMI, TÖYSÄ

 

Odotusarvo illan vedon suhteen ei nyt varsinaisen pilvissä ollut. Paikkana rockenrollcity Töysän leirintäalue Sepänniemi, soittoaika klo 20.00 ja elokuuksi helevetin kylmä ilma. Siinäpä vasta onnistuneen shown jumalainen kolmiyhteys. Onneksi aikataulu venyi sähköjen katoamisen ym. pikku hässäkän takia puoli kymmeneen. Silloinkaan ei väkeä vielä kovin montaa silmäparia ollut, mutta lämmittelijän osa on mikä on ja siihen on tyytyminen.

Soiton pärähdettyä soimaan jostain mökkien ja rantakaislojen seasta kömpi kuitenkin parikin kourallista varsin innostunutta musiikin kuuntelijaa. Oma fiilarikin oli alkuasetuksista huolimatta varsin kohdallaan, soitto kulki ja jengi tanssahteli. Pikkasen jo mainittu kylmä keli meinasi puurouttaa kaikkein nopeimmat tilutuskohdat. Oli outo tunne, kun selkää pitkin valui hikinoro, mutta kädet oli viittä vaille kuurassa. No, hyvä meininki ja lämmin tunnelma kantoi lopulta pahimpien kuoppien yli.

Keikan jälkeisistä kommenteista päätellen meno oli maistunut myös yleisölle oikeinkin erinomaisesti. Biisit, tekstit, sovitukset ja soitto oli kuulemma toimineet moitteettomasti. Soitanta oli myös kuulostanut trioksi ihmeen muhkealta, mistä täytyy kyllä antaa vähintään puolet gloriasta miksaajalle.

Keikka taltioitiin sekä audio että videomuodossa. Onkin mielenkiintoista nähdä ja kuulla näyttääkö ja kuulostaako homma narulta yhtä hyvältä kuin soittaessa tuntui, ja näytti ja kuulosti yleisölle. Ja voipi olla, että sieltä joku julkaisukelpoinenkin numero löytyy, eli seuratkaahan youtubea, myspacea ym. nettihelvettejä.

 

-Jussi-


 

RÄNKIROCK 07.07.12 LEHTIMÄKI

 

Pitkästä aikaa keikalla! Taisi vaan käydä niin, että liian pitkästä aikaa. Jännitti meinaan taas ennen vetoa melkein vanhaan malliin. Kevään huippuvireen jälkeinen orastava itsevarmuus oli muisto vain. Juuri tuo jännitys taisi sitten aiheuttaa rapsakan ylilatauksen keikan alkuun, mikä ilmeni allekirjoittaneen blackouteina ja käden sekä Joken basarijalan kramppaamisena. Janne sentään hoiti tonttinsa niin kuin Janne aina hoitaa.

Kuitenkin jonkinlainen peruskunto Neideillä taitaa jo olla, kun edellä mainituista ongelmista huolimatta biisit kulki oikeinkin mukavasti. Yleisökin tuntui viihtyvän, ainakin ne kaksi eturivin kaunokaista, joista toisen kaksi kaunokaista eivät meinanneet pysyä paidan sisällä (Näky on palanut verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi!!) Täytyy myös ihmetellä radion voimaa. "Lihava poika" on soinut radio Rockilla ehkä neljä kertaa, mutta jo noin pienellä soitolla biisi oli selvästi kuultu ja upposi porukkaan mainiosti.

Vaikka itse keikka ei omasta mielestä ihan häränsilmään osunutkaan, tapahtumasta ei sen sijaan ole mitään pahaa sanottavaa. Järjestelyt ja tekniikka toimivat loistavasti ja hämmästyttävän hyvin aikataulussa. Bändistä pidettiin huolta: Ruokaa, kahvia ja olutta oli riittävästi. Viimeksi mainittu nautintoaine johtikin sitten lieveilmiöllisiin tilanteisiin, joista ei tässä sen enempää. Hauskaa toki oli loppuun asti, puoli kuuteen aamulla!!

Ei muuta kuin ISO KIITOS Ränkiläisille. Olette hyviä ihmisiä!

 

-Jussi-


 

16.05.12 ALAKULAUS, SEINÄKUUN YÖ

 

Alakulaus oli miljöönä täydellinen rockluola: Pieni, hikinen ja akustiikaltaan erittäin toimiva. Valitettavasti myös lava oli erittäin pieni ja hikinen. Onneksi Neitejä on vain kolme.

Soundcheckit kulki oikeastaan hyvin odotetusti. Hirveä kiire ja turhaa säätöä niin kuin aina useamman bändin sessioissa. Neidin oma osuus sujui kuitenkin rivakasti, tekisi mieli jopa sanoa, että ammattimaisesti. Joka jannu tietää mitä tehdä eikä aikaa kulu turhanpäiväisyyksiin. Miksaajan kannaltakin kattaus on mahdollisimman yksinkertainen. Onneksi Neitejä on vain kolme.

Keikan alku oli aavistuksen takkuinen. Monitori särisi ja paukkui, kunnes alkoi korvia hivelevä kiertovingunta. Tämän jälkeen se ei sitten toiminut ollenkaan. Loppukeikka vedettiinkin sokkona. Laulua ei kuulunut lavalle käytännössä yhtään.

Näitä kuitenkin sattuu. Pienen alkuharmituksen jälkeen homma hoitui oikeastaan erittäin hyvällä meiningillä. Porukkaakin osui paikalle aikaiseen soittoaikaan nähden mukavasti. Neiti-ilmaisu upposi taas yleisöön niin kuin kumisaapas suonsilmään. Täytyy myös sanoa, että se jotenkin aina hivelee, kun näkee mustapukuisten ihmisverellä elävien metallistien nyökyttelevän päätään pirteän neitipoppiksen tahtiin. Toki paikalla oli myös jo tutummaksi käynyttä kohderyhmää eli milf-osaston naisia.

Keikasta jäi jälleen pienen Huhtalava-notkahduksen jälkeen oikein hyvä jälkimaku kielen päälle. Rubins-teinit on selvästi oikealla tiellä. Lavalla osaa tätä nykyä jo naatiskella eikä energiaa kulu enää turhaan puristamiseen. Tahtoo lisää!!

 

-Jussi-


 

04.05.12 ROCKSTARBA-FINAALI, ON THE ROCKS, HELLSINKI

 

Ei saanut Neiti pokaalia, mutta kunniakas jaettu toinen sija nyt kuitenkin. Ja varmasti jätimme jonkinlaisen muistijäljen paikalla olleisiin.

Ilta sujui ennakko-odotuksien kaaoksen sijaan erittäin mallikkaasti. Jo soundcheckin aikana oli kaikki katastrofin ainekset ilmassa: Pistetään viisi täysin erilaista bändiä jokainen omilla pikku teknisillä härpäkkeillä varustettuna tsekkaamaan soundit, aikaa pari tuntia. Vain miksaajan määrätietoinen ja ammattilaisen asenne pelasti tilanteen ja kaikki saivat mieleisensä säädöt. Iso hatunnosto Savolan Jussille siitä.

Myös itse keikat ja vaihdot soljuivat kuin ihmeen kaupalla aikataulun mukaan. Jokainen bändi veti loistavan keikan ja oli omalla sarallaan ehdottomasti paikkansa finaalissa ansainnut. Wankersien äkkiväärä taide yhdistettynä pelottomaan/pelottavaan esiintymiseen asetti riman heti alkuun korkealle. Seraphielin tuulitukkainen voimametalli oli juuri sitä mitä pitääkin. Ja tietenkin koko potin vienyt Dead Cult Diaries hoiti rokettirollinsa energisesti ja taidolla, eikä laulajaneidon ulkoiset avut ainakaan heikentäneet suoritusta. Ainoastaan illan päättänyt Doperman oli jollakin lailla väsyneen oloinen, hyvä sekin, mutta ei vain oikein iskenyt.

Entäs Neiti sitten? Eka biisi lähti hieman takellellen liikkeelle, mutta aika pian päästiin tilanteen päälle ja loppukeikka kulki rennosti ja hyvällä fiiliksellä. Temmot oli totuttuun tapaan törkeän ylinopeussakon lukemissa eikä soitto ja laulu nyt ihan koneen lailla osunut kohdilleen, mutta illan ainoa suomenkielinen ja varmasti Rockstarba-historian popein kokoonpano sulatti säröisempään tulkintaan tottuneen yleisön. Keikan aikana kuultuja kommentteja: "Mitä v…tua tämä on? Mutta hei täähän toimii!"

Keikan jälkeen palaute oli yksinomaan positiivista (muiltakin kuin kavereilta). Myös Radio Rockin ohjelmapäällikkö Sami Tenkasen vuodatus allekirjoittaneen laulutyylistä hyväili haurauteen taipuvaista itsetuntoa.

Kaiken kaikkiaan illasta jäi hyvä maku suuhun ja sopivasti nälkää. Helsinki on nyt korkattu. Neiti Rubinstein on varmuudella tällä hetkellä tunnetumpi nimi isolla kirkolla kuin viikko sitten. Toivottavasti palaamme sinne mahdollisimman pian. Suunta on edelleen ylös ja eteenpäin.

 

-Jussi-