Oma rakas tuottajagandalfimme Volannon Arttu Tampereen Keskimaalta kävi treenikämpällämme näyttämässä kuinka musiikin paskaannuttamisörkkejä vastaan taistellaan. Rupeama oli pitkä, mutta antoisa.

Taistelukentälle nostettiin tulevan albumin ensimmäinen neljän biisin satsi. Jälleen kerran tuli todennettua kuinka sokea ja kuuro sitä onkaan oman luomistyönsä suhteen. Juuri sen takia bändin ulkopuoliset korvat ovat mittaamattoman arvokkaat tällaiseen hulluun täyspitkäprojektiin lähdettäessä. Ja kun nuo korvat omistaa kaveri johon luottaa enemmän kuin sata prosentia, biisien perseraiskaus ei tunnu edes pahalta. Voi olla varma, että lopputulos on edellistä parempi.

Kolme neljästä rakkautemme hedelmästä oikeastaan säästyikin pahemmalta väkivallalta. Muutamia komppijuttuja fiilattiin kohdilleen, vähän transponointia sekä soitto- ja soittamattajättämiskuvioita tarkennettiin. Useinkin ne on ne pienet jutut, jotka ratkaisevat onko biisi ihan kelpo vai ihan vitun hyvä.

Yksi pahalainen joutuikin sitten suuremman lekan alle. Rakenne lyötiin lähes kokonaan palasiksi ja koottiin uudestaan jeesusteipillä. Liimaa tai vahvempia kiinnikkeitä ei väleihin laitettu, sovitus kun jäi vielä vähän kelluvaan tilaan. Toimiakseen täysin, uusi versio vaatii ehkäpä joitakin tekstin ja/tai laulumelodian muutoksia. Niitä täytyy allekirjoittaneen hetki mutustella.

Tuon yhden pahalaisen kohdalla todistettiin sekin, että jos biisi tuntuu hyvältä soittaa, se ei tarkoita välttämättä sitä, että sitä olisi mukava kuunnella. Kyseinen kipale kun oli omasta mielestä uusista valmiimmasta päästä ja tuntui toimivan oikeinkin hyvin soittaessa. WRONG!

No, puristetaanhan timantitkin tuhkasta. Joskus on pakko hajottaa, että voi rakentaa uutta. Ja mitä näitä viisauksia nyt on? Ei muuta kun nuppi töihin ja perse penkkiin, niin kyllä siitä vielä hyvä tulee. Kaiken kaikkiaan ja kaikesta huolimatta fiilis on hyvä. Projekti edistyy ja ilmassa leijuu tekemisen meininki. Nyt se on vaan sitä paljon, että treeniä, horo, treeniä.

 

-Jussi-