Se oli sitten jo viides kerta, kun Neidit astuivat Jack the Roosterin lavalle. Noin useasti ei muuten ole oltu edes missään kotikontujen paikassa. Roosterista on siis muodostunut jo kantakapakka.

Tällä kertaa mukaan oli saatu vanhoja tuttuja Rocksm-skaboista: Katutaiteilija ja Sussu. Jos ei illasta nyt ihan kauheasti muuta käteen jäänyt, niin olipahan ainakin rattoisaa jutustella tyyppien kanssa.

Niin kuin jo alun perin aavisteltiin, mitään varsinaista yleisöryntäystä ei Roosterissa nähty. Tunnelma oli kuitenkin leppoisa ja joka akti veti keikkansa juuri niin kuin keikka pitää vetää. Katupoijat rokkasivat jopa niin sähäkästi, että saivat lavasähköt hetkeksi katoamaan. Puff vaan.

Oma settikin meni hyvällä sykkeellä vaikka jo valmiiksi vähäisestä yleisömäärästä suuri osa oli hiljakseen lipunut punkkaan maata ennen Neitien rupeamaa. Aina ei siis ole hyvä olla ”pääesiintyjä”. Tyhjiin saleihin on kuitenkin jo niin tottunut, ettei tuntunut missään. Ja kun lavalle nousee, niin turha sinne on nousta murjottamaan. Sitä voi tehdä sitten itsekseen kotona.

Iltaa ei luultavasti historiakronikoihin kirjata, mutta mukavaa oli. Yöllä puoli neljän aikoihin hernerokkasumussa kotiin ajaessa tuli taas mieleen Joken usein toistama lausahdus: ”Onko tässä mittään järkkee? No ei mutta ihanaa se on!” 

 

-Jussi-